Olen ollut todella huojentunut siitä, että ihoni on viime aikoina pysynyt poikkeuksellisen hyvässä kunnossa, vaikka olenkin taistellut vatsaongelmien kanssa ja yrittänyt saada ruokapuolen täydellisesti kuntoon. Olen opetellut syömään säännöllisin väliajoin ja terveellisesti sekä karsimaan turhat, turvotusta ja tukalaa oloa aiheuttavat ruuat omasta ruokavaliostani. Säännöllisemmäksi osaksi arkea on noussut myös liikunta, ja riittävien yöunien merkitystä painotan edelleen. Mutta voitte uskoa, että koko paletin koossa pitäminen on vaatinut totuttelua. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt haluan kuitenkin vinkata teille puhdistustuotteesta ja kasvovedestä, joihin jäin niin syvästi koukkuun, että ennen kuin edelliset ehtivät loppua, hankin puolipaniikissa jo uudet pullolliset varastoon. Tässä on tosiaankin sellainen pari, jota voisin kuvitella käyttäväni loppuelämän. Viime vuonna nimesin Essen vuoden parhaaksi ihonhoitosarjaksi, mutta jos tämä vuosi olisi jo lopuillaan, Gamarde olisi ehdottomasti kärkisijoilla ellei jopa kirimässä parhaaksi. Sanoja säästelemättä siis tunnustan, että näihin puhdistustuotteisiin olen oikeasti ollut aivan rakastunut!


Gamarde on ranskalaista luonnonkosmetiikkaa, jonka tuotteissa on myös korkeat luomuprosentit. Brändin jokaisessa tuotteessa hyödynnetään Gamarde-les-Bains -lähteen mineraalivettä, joka sisältää runsaasti muun muassa rikkiä. Sarja perustuu nimenomaan tuon mineraaliveden ja luomulaatuisen arganöljyn innovatiiviseen synergiaan. Tuotteista löytää myös paljon Provencelle tunnusomaisia raaka-aineita, kuten luomulaatuisia eteerisiä öljyjä, kukkaisvesiä ja muita 100% kasvikunnan raaka-aineita. Gamarde on suunniteltu erityisesti herkälle ja helposti ärtyvälle iholle, joten näitä uskaltavat kokeilla myös herkkäihoiset, sillä tuotteissa ei käytetä allergisoiviksi osoittautuneita raaka-aineita. 

Olen testannut elämäni aikana aika järkyttävän määrän erilaisia puhdistustuotteita. Vaihtelu toki virkistää kosmetiikkahullun mieltä, mutta kyllä ihokin kaipaa välillä virkistystä ja tuotevaihdosta. Samoja tuotteita ei kannata käyttää koko elämää, sillä ihollakin on erilaisia kausia ja iho tottuu myös tuotteiden kautta saamiinsa aktiiviaineisiin, joten jos samoja tuotteita käyttää aina, ei iholla jonkin ajan päästä välttämättä enää huomaa yhtä selkeitä tuloksia. En nyt tarkoita sitä, että tuotteita pitäisi välttämättä vaihdella kuukausittain, mutta kannattaa kuunnella ihoa ja tarjota sille sitä, mitä se milloinkin kaipaa. Harva iho tykkää ympäri vuoden samoista tuotteista, koska vuodenaikojen vaihtelukin luo omat haasteensa ihonhoitoon. 

Gamarden puhdistustuotteissa rakastuin ensin tuoksuun. Se raikkauden tunne, minkä nämä tuotteet antavat ihon puhdistusrituaalissa, on jotain niin ihanaa, että sana raikkaus saa melkeinpä uuden merkityksen. Aivan kuin pulahtaisi virkistävään lähteeseen aamuin illoin! Tuotteiden hajusteetkin ovat 100% luonnollisia ja ne saadaan kukkaisvesistä ja eteerisistä öljyistä. Puhdistusmaito on sopivan kermaista ja puhdistaa iholta helposti vahvemmankin silmämeikin. Iho jää niin pehmeäksi ja puhtaaksi, että tässä kohtaa kasvovedelle jää tehtäväksi vain tasapainottaa pH ja antaa lisäkosteutta iholle raikkaalla pumpulipyyhkäisyllä. Meikkiä nimittäin irtoaa pumpuliin enää naurettavan pieni määrä. Tuotteiden tehokkuus saikin minut tykästymään näihin heti tuoksuun hullaantumisen jälkeen. Harvoin löytää tällaisen puhdistusparin, joiden käytöstä nauttii näin paljon. Ihokin on selvästi tykännyt!

ALEKOODI: Maahantuoja yllätti tarjoamalla alekoodin, jolla tekin saatte näistä tuotteista tuntuvan 20% alennuksen viikon ajan, mikäli innostutte tuotteita testaamaan. Alennuskoodi koskee kaikkia Gamarden puhdistustuotteita eli myös Puhdistusgeeliä ja Misellivettä

Alennuksen saa koodilla gamarde. Koodi on voimassa vain viikon eli 21.6.2017 saakka.

Mikä puhdistuspari on saanut teidät hullaantumaan? Onko Gamarde jo tuttu?





*Tuotteet saatu. 
En hyödy alennuskoodin käytöstä.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mä rakastuin näihin heti! <3 Pari muutakin vakuuttavaa tuotetta on jo brändiltä löytynyt, mutta paljastan ne sitten täällä myöhemmin :D

      Poista
  2. Gamardea en ole käyttänyt. Tuttu lähinnä blogeista. Paljon kehuttu misellivesi pitäisi kyllä jo yleissivistyksenkin vuoksi testata;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on yleissivistyksessä Gamardeen liittyvä aukko, kun en ole vielä tuota misellivettä itsekään testannut ;)

      Poista
  3. Ei ole tuttu, mutta kiinnostaa:) Tuo herkälle iholle suunnattu kiinnittää aina huomion:) Juuri testailin luonnonkosmea ja mitään ei olisi pitänyt olla allergisoivaa, mutta iho alkoi heti hätääntymään ja vielä on allergia-aikakin. Harmitti, sillä muutoin olisin tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin lämpimästi suositella näitä! Oli pakko hankkia heti uusi pari varastoon, kun ihastuin näihin niin älyttömästi. Ekat purkit tosiaan jo käytetty :) Mullakin alkaa iho välillä ärtyillä uusista kokeiluista, vaikka ei erityisen herkkä iho pitäisi ollakaan. Se on harmi, kun haluaisi itse tykätä jostain tuotteesta, mutta iho ei tykkääkään.

      Poista
  4. Mä rakastan molempia, joko olet kokeillut miselliveden, paras luonnonkosmetiikan misellivesistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kokeillut, mutta varmaan pitää sekin testata! Mähän en muutenkaan helposti innostu misellivesistä, mutta jospa Gamarde osoittautuisi poikkeukseksi :)

      Poista
  5. Nää on niin ihanat, pitäisikin pitkästä aikaa miettiä näiden hankkimista ^_^

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!