Ihonhoito lähtee niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ihon päivittäisestä puhdistamisesta aamuin illoin. Sillä on kuitenkin väliä, millä ihon pesee. Jos suurin virhe on luistaa kasvojen pesusta kokonaan, toinen tahattomampi virhe voi olla vääränlainen puhdistustuote, jonka valinnalla on kuitenkin yllättävän suuri vaikutus ihon hyvinvointiin. Kävin toissaviikolla äidin kanssa puhelimessa opettavaisen keskustelun, jossa äiti ei suinkaan antanut vinkkejään minulle, vaan luennoin äidille siitä kuinka 50+ vuotiaan ei todellakaan tulisi käyttää geeliputsaria ihollaan - ja vieläpä sellaista, jossa on rakeita! Äiti puolusteli tarttuneensa kaupassa siihen, koska pikkusiskoni oli suositellut sitä ja sanonut käyttävänsä sitä itsekin. Ilmeisesti sen verran vakuuttavasti kuitenkin kerroin geelimäisten tuotteiden kuivattavista ja liian pesevistä ominaisuuksista, että äiti totesi puhelun lopuksi antavansa tuubin siskolleni. 

Monen tunnetun ihonhoidon asiantuntijan mielestä paras tuote kasvojen pesemiseen on maitomainen puhdistustuote tai öljymäinen puhdistustuote. Olin toissaviikolla Katja Kokon luennolla Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa ja hänkin oli samoilla linjoilla. Omassa puhdistusrituaaleissaan hän kertoi luottavansa kaksoispesuun, jonka tekee ensin öljyllä ja viimeistelee maitomaisella puhdistuksella. Vaikka olen ollut intohimoinen ihonhoitaja koko ikäni, en ole koskaan oikeastaan kokenut sen erityisempää vetoa kaksoispuhdistukseen tai kokenut sitä niin tarpeelliseksi, koska valitsen puhdistustuotteet huolella ja viimeistelen ihonpuhdistuksen joka kerta kasvovedellä. Sillä yhdistelmällä lähtee meikit, liat, saasteet ja muut pölyhippuset ja iho on tyytyväinen. Käytän myös erillistä silmämeikinpoistotuotetta, mutta siitä huolimatta haluan ehdottomasti, että puhdistustuote poistaa myös silmämeikit niin hyvin, ettei niitä tarvitse hangata silmämeikinpoistotuotteella jälkikäteen, vaan kevyt pyyhkäisy riittää. 


Jotkut pitävät maitomaisia tuotteita tylsinä tai liian paksuina koostumuksiltaan. Maitomaisia puhdistustuotteitakin on kuitenkin erilaisia. Kaikki eivät ole paksua tahnaa, vaan löytyy myös kevyen emulsiomaisia ja kasvoille nopeasti sulavia puhdistusmaitoja, jotka vieläpä jättävät ihon ihmeellisen puhtaaksi ja hyvän tuntuiseksi. Sellainen on myös saksalaisen Apeironin Puhdistusmaito, joka on vegaaninen, luomua ja luonnonkosmetiikkaa. 

Apeiron toimii jälleen hyvänä esimerkkinä siitä, miten tylsältä vaikuttava tuote voi yllättää. Kun minulle tarjottiin tätä tuotetta testiin, olin vähällä jopa kieltäytyä, koska koin tuotteen ulkoisen olemuksen perusteella liian tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi - ilman, että olin testannut sitä. Minua kuitenkin rohkaistiin, etten antaisin purkin simppelin ulkonäön hämätä. Lopputulos olikin se, että yllätyin jo ensimmäisellä kerralla, kun pesin puhdistusmaidolla kasvoni. Minulla oli sinä päivänä vahva silmämeikki ja tämä tuote poisti siitä kaiken. Olin varma, että iholleni olisi jäänyt meikinrippeitä, mutta kasvovedellä kostutettu pumpuli todisti toisin: Puhdistusmaito oli hoitanut hommansa paremmin kuin mikään muu luonnonkosmetiikan puhdistusmaito. Äärettömän tehokkaaksi tuotteeksi tämä on samalla myös ihmeellisen hellävarainen, sillä sitruksiselta tuoksuva puhdistusmaito sisältää muun muassa manteliöljyä, oliiviöljyä ja auringonkukkaöljyä. Vaikka se poistaa kaiken silmämeikinkin, se ei ärsytä ihoa tai silmänympärysseutua tippaakaan. 

Tässä on siis tuote, jota voisin suositella jokaikiselle! Käytin puhdistusmaidon loppuun jo viikkoja sitten, mutta tiedän, että tulen palaamaan tämän pariin toistekin. Kuten otsikko jo sanoo: Täyden kympin puhdistusmaito! 

Apeironin Puhdistusmaito saatavilla TwistBe:ltä hintaan 19,90 euroa.

Millaisia kokemuksia teillä on puhdistusmaidoista? Millä te pesette ihonne?







*Tuote saatu blogitestiin. Sisältää mainoslinkin.

18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen putsari, eikä hintakaan päätä huimaa:) Käytän itse mieluiten voidemaisia putsareita. Saan niillä parhaiten puhtauden tunnun, eikä tule kuitenkaan liian jynssätty olo. Olen myös ihastunut öljyyn meikinpoistossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljymäiset tai maitomaiset putsarit ovat omiakin suosikkeja :) Nyt olen myös testannut Katjan luennolla kuulemaani vinkkiä, eli puhdistanut ihon ensin öljymäisellä putsarilla ja sen jälkeen puhdistanut ihon uudelleen maitomaisella puhdistustuotteella. Lopuksi viimeistely kasvovedellä. Täytyy sanoa, että iho on kyllä tykännyt tästä rituaalista ja pysynyt todella pehmeänä! :)

      Poista
  2. Puhdistusmaidot on yes ja tällä hetkellä käytössä Orange Herukka ja se on aivan ihana, tuokin kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Omia lemppareita silti taitaa olla puhdisöljyt, en osaa edes selittää miksi.

    Ihanaa viikkoa Miuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana! <3 Täysi kymppi, niinkuin otsikko jo sanoo. Puhdistusöljyjä käytän itsekin, vuoronperään maitojen kanssa. Ja nyt tosiaan käyttänyt molempia osana kaksoispuhdistusta. Oli pakko testata Katjan vinkki ;)

      Poista
  3. Itse vielä muutamia vuosia sitten vierastin maitomaisia putsareita, mutta niin vaan se mieli on muuttunut, kun iho on tullut kuivemmaksi. Suosin öljyjä, voiteita ja juurikin maitoja nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytin nuorempana enemmän geelimäisiä putsareita maitomaisten sijaan, kun geelimäisistä jäi vähän freesimpi tuntu rasvoittuvalle iholle. Tosin puhdistusgeelithän saattaa usein saada ihon pukkaamaan rasvaa vieläkin enemmän, kun ne on usein liian peseviä iholle. Nykyään suosin juurikin öljyjä ja maitomaisia putsareita, koska ne on kaikista hellävaraisimpia ja hoitavimpia :)

      Poista
  4. Puhdistusmaitoja käytän talvisin, koska jokapäiväinen pesu erilaisilla pesunesteillä ei tee mun iholle hyvää.
    Ihanaa viikkoa sinulle Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusmaito on usein hellävarainen ja hyvä valinta! <3
      Ihanaa viikkoa, Outi! Oli kiva törmätä eilen!

      Poista
  5. Mulla on myös vähän tylsiä fiiliksiä puhdistusmaitoja kohtaan, mutta eihän se niiden tehoja tokikaan vähennä - varsinkin näin talvella yritän pitäytyä maidoissa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei vähennä ja usein tylsä saattaa osoittautua jopa yllättävän tehokkaaksikin - niinkuin tässä tapauksessa kävi :) Ja tässä on vielä ihan kiva tuoksukin!

      Poista
  6. Kuulostaapa ihanalta, täytyy ehdottomasti kokeilla joskus! Mäkin muuten kuulun siihen kastiin, jonka mielestä hyvä putsari ei anna tarvetta kaksoispuhdistukselle :D Tosin oma ihoni on sitten toista mieltä, suosinkin lempeää kaksoispuhdistusta, kaikki liian pesevät on ehdoton ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen! Kaksoispuhdistukselle ei tämän kanssa ole mitään tarvetta, koska tämä hoitaa puhdistuksen melkein täydellisesti jo yksinäänkin ;) Tosin kasvovedestä en koskaan suosittele luopumaan, silläkin on ihonhoidossa ihan oma roolinsa :)

      Poista
  7. Minä olen aina ollut puhdistusmaitofani. Olen kanssa joskus kokeillut geelejä hierovilla pallukoilla ja ei ole todellakaan minun juttu!

    Kivaa viikkoa sinulle ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se, ettet jumittunut käyttämään niitä pidemmäksi aikaa :) Yllättävän paljon hallaa tekee iholleen sillä, jos käyttäisi jatkuvasti vääränlaisia (esim. juurikin liian peseviä tai rajuja) puhdistustuotteita. Kyllähän se vatsakin reagoi, jos syö sopimatonta ruokaa ;)

      Kaikkea kivaa loppuviikkoon! <3

      Poista
  8. Minä välttelin aiemmin puhdistusmaitoja, koska pidin niitä tehottomina. Kunnes joku vinkkasi, että sitä pitääkin laittaa kuivalle iholle :D Rakkautta siitä eteenpäin <3 Tällä hetkellä käytössä on Esse, mutta laitan ehdottomasti tuon Apeironin korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullut ollenkaan ajatelleeksi, että eihän sekään ole kaikille itsestäänselvyys :D Ei kaikkea vaan tule ajatelleeksi. Puhdistusmaitoa kannattaa ehdottomasti hieroa kuivalle iholle, ihanaa, että olet oivaltanut sen <3 Testaat ehdottomasti tätä Essen jälkeen, en usko, että petyt! Tämä on vaan niin loistava, että aion itsekin ostaa jatkossa lisää :)

      Poista
  9. Oi, kuulostaapa hyvältä tuotteelta :). Minä käytän tällä hetkellä Gatineaun puhdistusmaitoa ja kasvovettä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on huippu! Jos testaat jossain vaiheessa, tule kertomaan mitä pidit. En usko, että tähän voi pettyä <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!