maanantai 12. syyskuuta 2016

Tuoksukauneutta


Mitä jos tuoksut valitsisi pelkästään pullojen perusteella? Myönnän, että kuten kaikessa kosmetiikassa, myös hajuvesissä pullokin vaikuttaa minulla tuoksusta kiinnostumiseen. Olen myös joskus kuullut, että jotkut oikeasti ostavat tuoksuja pelkästään pullon kauneuden vuoksi. Itse en muista koskaan tehneeni niin, mutta jos tekisin, tämä Bvlgarin tuoksu olisi sellainen, jonka voisin haluta ihan pelkästään pullon vuoksi. 


Bvlgarin tuoksut ovat usein hyvin naisellisia, vietteleviä ja etenkin omaperäisiä. Jopa niin omaperäisiä, että vaikka käytän paljon mystisiä ja uskaliaita tuoksuja, olen yleensä kokenut Bvlgarin tuoksut liian itämaisiksi itselleni. Toisinaan itämaiset tuoksut asettuvat liian lähelle migreeni-rajaani, minkä vuoksi en voi käyttää niitä. Se on sääli, sillä muutamaan otteeseen olen löytänyt todella upeita tuoksuja, mutta joutunut hylkäämään ne, koska tiedän niiden laukaisevan ilkeän migreenin. Onneksi tämä tapahtuu vain tietyntyyppisten tuoksujen kohdalla ja pystyn käyttämään lukuisia rohkeampiakin tuoksuja, jotka koen muutenkin omimmiksi. Mahdollinen migreeni-isku riippuu siis tuoksun tyylistä. Joskus liika myskisyys ja mausteisuus koituu kohtaloksi, mutta ei aina.

Bvlgarin Goldea on kaunis kuin kultainen jalokivi. Se hehkuu ja saa käyttäjänsä hehkumaan. Myski tanssittaa tuoksussa alusta loppuun: alkutuoksussa sen parina toimii appelsiininkukka. Sydäntuoksussa sitä voimaannuttavat ylang-ylang ja jasmiini. Pohjatuoksussa vetiver ja patsuli kietoutuvat lopulta myskin pehmeään syleilyyn. Goldea on todellinen viettelijättären tuoksu eikä sitä turhaan kuvailla kukkais-itämaiseksi tuoksunautinnoksi. 


Goldea ilmestyi Bvlgarin valikoimaan itse asiassa jo viime syksynä, mutta se osoittautui lopulta minulle "riskiryhmään kuuluvaksi", minkä vuoksi se jäi hetkeksi sivuun. Tuoksun kauneutta en kuitenkaan osannut sivuuttaa, joten halusin tuoda sen blogiin jo pelkästään pullon vuoksi. Vaikka itse joudunkin ihastelemaan Goldean kauneutta ainoastaan ulkoisesti, osaan heti nimetä ihmisen, joka rakastuisi tämän myskiseen vetovoimaan: äitini. Yhden Bvlgarin tuoksun hän jo omistaakin ja se on hänen tuoksuhyllyllään kunniapaikalla. Riskiryhmästä huolimatta Goldea on ollut minullakin esillä. Ihan vain siksi, että se on niin upea.

Bvlgari Goldea EdP 25ml 57 euroa, EdP 50ml 115 euroa.

Oletko koskaan ostanut tuoksua pelkän pullon perusteella? Voisitko kuvitella tekeväsi niin? 






*Tuoksu pr-näyte.
SHARE:

14 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. No eikö olekin! Tää on musta niin kaunis. Ihan kuin koru! :)

      Poista
  2. Mulla kyllä vaikuttaa pullo, mitta ihan pelkästään pullon vuoksi en ostaisi-kyllä sen tuoksunkin pitää puhutella :D Tässä tuoksussa on kyllä kaunis, vintage-henkinen pullo <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään ole tähän mennessä ostanut oman muistin mukaan yhtäkään tuoksua pelkän pullon perusteella :D Mutta JOS valikoisin tuoksuja pelkkiä pulloja katselemalla, tämän nappaisin heti! Oli pakko tuoda tämä blogiin ihan vain kauniin pullon vuoksi :)

      Poista
  3. Tuoksua en ole tuoksutellut, mutta pullon kauneus hurmaa kyllä täysin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä yksi kauneimpia hajuvesipulloja ikinä! <3

      Poista
  4. Rakastan kauniita asioita mutta en voisi ostaa tuoksua vain pullon perusteella. Jänniä juttuja kyllä sekä pakkaus- että brändiasiat tuoksumaailmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että olen joskus tullut ostaneeksi jonkun tavaran pelkästään kivan tai kauniin ulkonäön vuoksi, vaikka en olisi välttämättä keksinyt sille mitään sen ihmeellisempää käyttöä. Mutta tuoksuja en kuitenkaan ole pelkän pullon perusteella vielä ostanut. Tosin tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat! Kyllähän sitä itsekin tulee tuoksuosastolla ensin tarttuneeksi tuoksuihin pullon perusteella. Ulkonäkö on se ensimmäinen asia, joka kiinnittää huomion ja vetää puoleensa, sitten tutustutaan sisältöön :)

      Poista
  5. Ompa kyllä todella kaunis pullo! ♥ Itse ostin joskus juicy couturen hajuveden osittain siitä syystä että se pullo oli vaan niin ihana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juicy Couturen pullot on kyllä myös tosi näyttäviä! Just sellaisia, joiden KUULUU olla esillä :D Tämä on samaa kastia. Ei missään nimessä kaappiin piiloon, sehän olisi melkein jo rikos ;)

      Poista
  6. Joskus pullo on upea ja tuoksu ei niinkään, ja se on harmi. Esim. Dolce & Gabbanan Dolce-tuoksujen pullot ovat mielettömiä, mutta tuoksut vaan ihan kivoja.

    Mutta tämä on upea tuoksukin! On halutus-listalla. Kaikki myskinen ja itämainen vetoaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tiedän mitä tarkoitat! Joskus haluaisi ihastua tuoksuun yhtä paljon kuin pulloon, mutta välillä tosiaan käy niin, että pullo vie voiton ja tuoksu syystä tai toisesta ei uppoa. Tämän kanssa kävi valitettavasti niin, että upeasta pullosta huolimatta ylitti mun migreenirajan, vaikka myskisistä tuoksuista yleensä pidänkin. Mutta se riippuu vaan niin tuoksun luonteesta. Sanonpahan vaan, että tämä olisi ihan sun tuoksu, ainakin sen perusteella mitä sun tuoksusuosikkeja olet täällä kommentoinut! :)

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig