torstai 29. syyskuuta 2016

Ensimmäinen lajissaan


Voisi luulla, että näin vahvasti kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon hullaantunut testaa samanlaisella innolla kaiken kosmetiikan. Totuus on kuitenkin toinen, sillä minullakin on tuoteryhmiä, joita testaan, noh, vähemmän innokkaammin. Niihin kuuluvat esimerkiksi deodorantit, joiden suhteen minulla pätee edelleen motto "mitä sitä hyvää vaihtamaan". Testasin aikoinaan kolmea luonnonkosmetiikan deodoranttia ja kyllästyin haiskahtamaan vähemmän freessiltä, minkä vuoksi päätin pitäytyä toistaiseksi tavallisissa deodoranteissa. En edelleenkään kovin innokkaasti testaa deoja. Vaikka en ole elämässä muuten luovuttaja-tyyppiä, deodoranttien kohdalla luovutan nopeasti. Toinen kosmetiikan ryhmä, mikä ei ole koskaan suuremmin herättänyt testihalukkuuttani, on saippuat. Käsisaippuat ovat ihan ok, mutta kasvoille ja vartalolle testatuista saippuoista ei ole yksikään vakuuttanut. Nyt olen kuitenkin kohdannut ensimmäisen lajissaan. Ihanuuden, jota kerrankin uskallan hehkuttaa.


Tämä on elämässäni ensimmäinen kerta, kun olen saanut kasvo- ja vartalosaippuan käytettyä melkein kokonaan loppuun asti. Myönnän, että tämäkin yksilö olisi varmasti jäänyt testaamatta, jos sen tuoksu ei olisi ollut niin vetovoimainen. Ennen kuin otin sen käyttöön, pidin sitä viikon ajan työhuoneeni kirjahyllyssä, koska se vain tuoksui niiiiin vastustamattomalta ja ihanalta. Joka kerta kun astuin työhuoneeseeni, tulin hyvälle tuulelle. Lopulta päätin kokeilla onko saippuasta muuhunkin kuin mielen nostattajaksi ja yllätyin hyvin positiivisesti.

Sõsar on kolmen nuoren naisen perustama virolainen luonnonkosmetiikkasarja, joka on vastikään tullut saataville myös Suomeen. Tuotteiden aineosat on tarkoituksella valittu vain Virosta sen koskemattoman luonnon takia, jotta tuotteille voitaisiin käyttää vain parhaita raaka-aineita. Kaikki tuotteet ovat 100% puhtaita, luonnollisia ja käsintehtyjä, eivätkä ne sisällä haitallisia kemikaaleja. Sõsar hyödyntää tuotteissaan esimerkiksi mudan, turpeen ja hunajan hoitavia vaikutuksia. Sacred Forest Turvesaippuaa kuvaillaan syväpuhdistavaksi ja hoitavaksi saippuksi, joka auttaa palauttamaan ihon luonnollisen tasapainon. Saippua sopii kaikille ihotyypeille ja sitä voidaan käyttää sekä kasvoilla että vartalolla. Itse olen käyttänyt saippuaa pelkästään vartalolle.


Ongelmani vartalosaippuoiden kanssa on ollut se, että ne ovat yleensä saaneet ihoni tuntumaan pesun jälkeen liian puhtaalta. Iho on jäänyt todella kuivan ja epämiellyttävän tuntuiseksi. Siksi olenkin heivannut saippuat suosiolla sivuun ja pysynyt suihkugeeleissä, -voiteissa ja -vaahdoissa. Sõsarin Sacred Forest Turvesaippua on kuitenkin eri maata: Se saa paitsi ihon tuoksumaan ihanalta myös tuntumaan hyvältä. Sen antama kosteutus on samaa luokkaa kuin suihkugeelin tai muun odotuksiltani kosteuttavamman tuotteen. Enkä voi taas liiaksi korostaa sitäkään, miten iso rooli tuoksulla on käyttökokemuksessa. Minä olen aina rakastanut tuoksuja ja siksi haluan rakastua hyvältä tuoksuviin tuotteisiin. Aina sisältö ei ole kuitenkaan yhtä laadukas, vaikka tuoksu koukuttaisi, ja silloin yleinen fiilis tuotteesta vajoaa alemmalle arvosteluasteikolle. Pelkkä tuoksu ei siis riitä, vaikka tässä tapauksessa olisin voinut suositella melissan tuoksuista turvesaippuaa jo pelkästään huoneilman raikastajana. Onneksi Sõsar sytytti liekin muutenkin. Aion siis ehdottomasti tutustua sarjaan paremmin, sillä alku vaikuttaa erittäin hyvältä! 

Sõsar Sacred Forest Turvesaippua 100g ovh. 15,60 euroa. Sõsarin tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi maahantuojan verkkokaupassa. Kaikki jälleenmyyjät löydät täältä.

Mitkä kosmetiikan tuoteryhmät houkuttelevat teitä vähiten? Onko kokemuksia kasvo- tai vartalosaippuoista? 







*Tuote lehdistönäyte.
SHARE:

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Minuutin pikakasvohoito


On selvää, että meitä on monenlaisia. Otetaan yhtenä esimerkkinä vaikka siivous: Osa suorastaan vihaa imurointia ja paikkojen siistimistä, toiset pitävät sitä melkein jopa terapeuttisena puuhana ja ovat rätti kädessä hymyssä suin. Toisena hyvänä esimerkkinä voisi olla ihonhoito, joka tuntuu joillekin pakkopullalta. Ei varmasti kuitenkaan tule yllätyksenä, että minä kuulun vastakkaiseen ryhmään, sillä olen aina nauttinut kauneudenhoitorutiineista ja käytän niihin mielelläni aikaa. Varsinkin illan ihonhoitotuokiot koen enemmänkin rentouttavana puuhana. Mutta myönnetään, on niitäkin aamuja ja iltoja, jolloin toivoisin suoriutuvani hommasta mahdollisimman nopeasti. 


Jotkut pitävät kerran viikossa "hemmottelupäivän", jolloin hoidetaan kasvot ja vartalon iho kerralla edustuskuntoon kuorinnalla ja naamioilla. Minulla ei ole koskaan ollut mitään varsinaista hemmottelupäivää, vaan kuten vaate- ja tuoksuvalintojenkin suhteen, valikoin päivän purkit aika lailla fiiliksen mukaan ja samalla tietysti tarkkailen sitä, mitä ihoni milloinkin halajaa. Olen huomannut, että yleensä iho ja mieli heijastavat toistensa "tilaa". Kun olen pidempään ollut stressaantunut, nukkunut huonosti ja syönyt huonosti, ihokin näyttää yhtä väsyneeltä kuin mitä olotila on. Mutta kun nukun hyvin, syön hyvin ja minusta itsestäni oikeasti tuntuu hyvältä, ihokin näyttää kauniimmalta. Olen aiemminkin kirjoittanut eri aiheiseen liittyen, että omilla ajatuksilla on suuri merkitys, ja tässä kohtaa tunnustan, että jollain tapaa uskon ihonkin "kuulevan" ne ajatukset ja mukautuvan niiden mukaisiksi. Heinä-elokuussa Jenkeissä ollessani valitin paljon ihoni senhetkistä kuntoa ja muistan, miten perheen äiti yhtenä päivänä vastasi satunnaiseen iho-kommenttiini, että "Oletko koskaan miettinyt, että silläkin on merkitystä miten puhut itsestäsi, ihostasi ja miten näet itsesi?". Kyllä, naulan kantaan. En silti tarkoita sitä, pelkästään ajatusten voimalla onnistuisi hoitaa iho kauniimmaksi. Mutta positiivisista ajatuksista omaan itseensä ja ihoonsa liittyen ei varmasti ole haittaakaan.


Olen aina rakastanut kasvonaamioita, sillä niiden tehon näkee heti. Toki sellaisiakin purkkeja ja tuubeja on mahtunut satojen kasvonaamiokokeilujen joukkoon, ettei iholla näy oikein tapahtuneen mitään. Ehkä siksi yleensä tuplaan tai triplaan naamioiden vaikutusajan, koska ajattelen, että pidemmässä ajassa ehtii tapahtua enemmän. Vaikutusajan pitkittäminen ei kuitenkaan yleensä tuo tavoittelemaani lisähyötyä, etenkään puhdistavien naamioiden kohdalla, jotka yleensä saavat kasvot pahasti punoittamaan, jos naamion jättää iholle liian pitkäksi aikaa. Kosteuttavissa naamioissa vaikutusajalla ei niin ole väliä, sillä niiden voi usein antaa imeytyä ihoon kokonaankin. 


Lumenelta ilmestyi kesällä uutuutena Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito, joka lupaa tuoda esiin ihon hehkun vain minuutissa. Koostumuksessa on käytetty Lumenen tuotteille ominaisia kotimaisia raaka-aineita, kuten tyrni- ja lakkaöljyjä sekä kuorivia aineosia. Tuotetta levitetään kuivalle iholle pyörivin liikkein, jätetään vaikuttaman minuutin ajaksi ja huuhdellaan lopuksi vedellä. Helpompaa ei siis voisi olla! Nyt ei voi käyttää kiirettäkään tekosyynä ihon laiminlyönnille. Kotimainen pikakasvohoito yhdistää vieläpä kertaheitolla kolme asiaa: kuorinnan, detox-kasvohoidon ja ihoa kirkastavat öljyt. Tämän tuubin pikavaikutuksesta voivat nauttia kaikki ihotyypit ja naamioon voi turvautua aina, kun iho ja olo tuntuu harmaalta. Myönnän, etten uskonut minuutin ihmeisiin, mutta kyllä vain peili kertoo, että naamio riisuu iholta harmauden joka ainoa kerta. Ihon pikakirkastukseen tämä on siis varsin kätevä tuote! 

Lumene Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito 150ml saatavilla 13,90 eurolla. Tuote on formuloitu ilman parabeeneja ja formaldehydin vapauttajia. Kuorivat aineosat ovat biohajoavia. 

Kuinka usein te käytätte naamioita? Uskotteko minuutin ihmeisiin?







*Tuote pr-näyte.
SHARE:

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Wau-tason kosmetiikkaa


Loistavan ripsivärin löytäminen on ollut minulle aina haasteellista. Olen kokeillut elämäni aikana varmasti yli sataa ripsiväriä, sillä vielä muutama vuosi sitten olin niin hullun lailla omistautunut täydellisen ripsivärin etsinnälle, että kävin ostamassa lähes kaikki uutuusripsivärit sitä mukaa, kun ne ilmestyivät. Tietenkin yli puolen kohdalla heitin rahani hukkaan, koska sopimattomat siirsin syrjään jo heti ensimmäisen kokeilun jälkeen. Onneksi viisastuin, enkä nykyään kierrä kauppoja vaanien jokaista uutuusripsiväriä. Nykyään kotiutan vain potentiaaliset ehdokkaat, mutta eipä niitä hyviä silti liian usein vastaan tule. Siinäpä syy siihen, miksi ripsivärejä on blogissani esillä erittäin harvoin. 


Olen monesti kertonut, että käytän aika paljon selektiivistä kosmetiikkaa. Mitä eri brändeihin tulee, on kaksi sarjaa, joihin olen aina tuntenut erityisen paljon vetoa: Yves Saint Laurent ja Sisley. Siihen vaikuttaa monta asiaa: Ensinnäkin YSL oli se, joka aikoinaan johdatti minut selektiivisten sarjojen pariin. YSL ei pelkästään lumonnut laadukkuudellaan, sillä sarjan pakkaukset ovat aina olleet myös huokailtavan tyylikkäitä ja kauniita

Sisley tuli minulla kuvioihin vasta myöhemmin, mutta viimeisen kahdeksan vuoden aikana ihastukseni sarjaan ei ole laantunut tippaakaan. Päinvastoin; tuntuu, että aina kokeillessani uutta tuotetta, muistan, miksi aikoinaan niin vahvasti ihastuin sarjaan. Korkea laatu ja omaperäisen ylelliset pakkaukset ovat puoleensavetävä yhdistelmä. Siihen kun lisää vielä Sisleyn värikosmetiikan ihoa hoitavat ominaisuudet, ei paljoa enää muuta voi luksuskosmetiikalta vaatia. Ehkä hinnan alennusta, mutta sehän tiedetään, että laatu maksaa. Kuinka monessa irtopuuterissa on esimerkiksi mukana peili? Sisleyn irtopuuteri on ollut paras koskaan käyttämäni, enkä ole muuta irtopuuteria sen löydettyäni käyttänytkään. Vaikka hinnat saattavat vähän kirpaista, kaikki Sisleyyn panostamani lantit ovat maksaneet käytössä itsensä aina takaisin. Hutiostoja en ole sarjalta tehnyt. Ja se, jos mikä on harvinaista.


Kesällä tein Sisleyltä yhden uuden, hyvän löydön: So Curl Mascaran. En ollut aiemmin kokeillut sarjalta ainuttakaan ripsiväriä, vaikka muuten Sisleyn värikosmetiikka on tullut tutuksi. So Curl Mascara sattui kuitenkin olemaan kerralla jackpot! Tätä käyttäessäni on ollut mahtavaa huomata, miten hento- ja lyhytripsinenkin pääsee nauttimaan ripsistä, jotka oikeasti ovat näyttävät, mutta eivät kuitenkaan mitkään hämähäkkiripset. Tämä tuuhentaa siis huomattavasti ja sen lisäksi pitää ripsien taivutukset koko päivän. Siihen kun lisää vielä ripsivärin hoitavuuden, voisi sanoa, että kyseessä on aika kultalöytö. Tämä nimittäin sisältää peptidejä ja arginiinia, jotka vahvistavat ja pidentävät ripsiä näkyvästi neljän viikon aktiivisen käytön jälkeen. Muita hoitavia raaka-aineita ovat muun muassa B5-vitamiini, risiiniöljy ja kärsimyskukan uute. Hoitavuudesta ei siis ole tingitty! Ripsiväri on oftalmologisesti testattu ja sopii myös herkille silmille ja piilolinssien käyttäjille. Kaarevuutta ja tuuheutta havittelevat siis huomio: tässä on tähtiainesta! 


Runsaiden ripsien lisäksi olen saanut iloita loistavasta luomivärinpohjustajasta ostettuani kesällä YSL:n Couture Eye Primerin. Olen vuosia etsinyt hyvää silmämeikinpohjustajaa ja tässä tuntuu olevan kaikki, mitä pohjustajalta haluan. Vaikka olen kosmetiikassa kokeilunhaluinen, enkä parhaan löydettyäni silti jämähdä yhteen ja samaan tuotteeseen, luomivärinpohjustajat ovat minulle sitä kastia, että kun löydän sen parhaan, en oikeastaan jaksa edes muita vilkuilla. Sama on esimerkiksi deodoranttien, silmämeikinpoistoaineiden ja muiden "tylsien tuotteiden" suhteen, joiden koen olevan vain elämää helpottavia asioita. Niiden käytön ei tarvitse olla minulle ihanaa, kosmetiikan tuomaa hurmaa, vaan ne ovat ainoastaan toimivia tuotteita, joiden avulla arki on mukavampaa. Yves Saint Laurent Couture Eye Primer on minun makuuni täydellinen siksi, että ensinnäkin se on jo yksinään luomella tarpeeksi peittävä. Lisäksi pidän siitä, että sen luonnollisen vaalea sävy kirkastaa katsetta kauniisti ja tehostaa kaiken sävyisiä luomivärejä. Koostumus on sopivan jähmeää, joten se tarttuu luomeen hyvin ja lupaa luomivärille jopa 16 tunnin keston. Luomet eivät rasvoitu eikä luomiväri kasaannu koko päivän aikana luomivakoon, vaan pysyy siinä missä pitääkin. Sanalla sanoen, tämä on aivan supertuote! Tähän tuotteeseen "jämähdän" mielelläni.

Sisley So Curl Mascara 54,50 euroa. Yves Saint Laurent Couture Eye Primer 37 euroa.

Onko teidän vaikeaa löytää loistavia ripsivärejä? Entä mitkä ovat teille niitä tylsiä tuotteita, joihin juurrutte pidemmäksi aikaa löydettyänne hyvän? 






*Sisley lehdistönäyte, YSL itse ostettu.
SHARE:

maanantai 12. syyskuuta 2016

Tuoksukauneutta


Mitä jos tuoksut valitsisi pelkästään pullojen perusteella? Myönnän, että kuten kaikessa kosmetiikassa, myös hajuvesissä pullokin vaikuttaa minulla tuoksusta kiinnostumiseen. Olen myös joskus kuullut, että jotkut oikeasti ostavat tuoksuja pelkästään pullon kauneuden vuoksi. Itse en muista koskaan tehneeni niin, mutta jos tekisin, tämä Bvlgarin tuoksu olisi sellainen, jonka voisin haluta ihan pelkästään pullon vuoksi. 


Bvlgarin tuoksut ovat usein hyvin naisellisia, vietteleviä ja etenkin omaperäisiä. Jopa niin omaperäisiä, että vaikka käytän paljon mystisiä ja uskaliaita tuoksuja, olen yleensä kokenut Bvlgarin tuoksut liian itämaisiksi itselleni. Toisinaan itämaiset tuoksut asettuvat liian lähelle migreeni-rajaani, minkä vuoksi en voi käyttää niitä. Se on sääli, sillä muutamaan otteeseen olen löytänyt todella upeita tuoksuja, mutta joutunut hylkäämään ne, koska tiedän niiden laukaisevan ilkeän migreenin. Onneksi tämä tapahtuu vain tietyntyyppisten tuoksujen kohdalla ja pystyn käyttämään lukuisia rohkeampiakin tuoksuja, jotka koen muutenkin omimmiksi. Mahdollinen migreeni-isku riippuu siis tuoksun tyylistä. Joskus liika myskisyys ja mausteisuus koituu kohtaloksi, mutta ei aina.

Bvlgarin Goldea on kaunis kuin kultainen jalokivi. Se hehkuu ja saa käyttäjänsä hehkumaan. Myski tanssittaa tuoksussa alusta loppuun: alkutuoksussa sen parina toimii appelsiininkukka. Sydäntuoksussa sitä voimaannuttavat ylang-ylang ja jasmiini. Pohjatuoksussa vetiver ja patsuli kietoutuvat lopulta myskin pehmeään syleilyyn. Goldea on todellinen viettelijättären tuoksu eikä sitä turhaan kuvailla kukkais-itämaiseksi tuoksunautinnoksi. 


Goldea ilmestyi Bvlgarin valikoimaan itse asiassa jo viime syksynä, mutta se osoittautui lopulta minulle "riskiryhmään kuuluvaksi", minkä vuoksi se jäi hetkeksi sivuun. Tuoksun kauneutta en kuitenkaan osannut sivuuttaa, joten halusin tuoda sen blogiin jo pelkästään pullon vuoksi. Vaikka itse joudunkin ihastelemaan Goldean kauneutta ainoastaan ulkoisesti, osaan heti nimetä ihmisen, joka rakastuisi tämän myskiseen vetovoimaan: äitini. Yhden Bvlgarin tuoksun hän jo omistaakin ja se on hänen tuoksuhyllyllään kunniapaikalla. Riskiryhmästä huolimatta Goldea on ollut minullakin esillä. Ihan vain siksi, että se on niin upea.

Bvlgari Goldea EdP 25ml 57 euroa, EdP 50ml 115 euroa.

Oletko koskaan ostanut tuoksua pelkän pullon perusteella? Voisitko kuvitella tekeväsi niin? 






*Tuoksu pr-näyte.
SHARE:

maanantai 5. syyskuuta 2016

USA:n matkan ihonhoito


Kerroin pari viikkoa sitten, mitä valitsin kolmen viikon matkalleni mukaan hiustenhoitotuotteiden osalta. Etenkin Evon hiuslakka osoittautui reissussa laadukkaaksi, ja hiustenpesuun valitsemistani Mythic Oil-tuotteista vakuutuin jo ennen reissua, joten ne takasivat täydelliset tukkapäivät myös määränpäässä. Tänään esittelen teille matkan aikana käyttämiäni ihonhoitotuotteita. Mukaan ottamani naamion jätin tästä joukosta pois, koska se ei täyttänyt odotuksiani, toisin kuin nämä muut matkakumppanini. Kuorimisen osalta luotin Bakelin Pure Peel -geelikuorintaan, josta minulla oli pieniä testeripusseja mukana. Edelleen tuo kuorinta on paras, jota olen koskaan käyttänyt. 


Benecos Cleansing Gel -puhdistusgeeli kasvoille 150ml

Reissun ihonhoitopuoli oli minulla aika luonnonkosmetiikan painoitteinen. Kasvojenpesuun valitsin mukaani Benecosin Puhdistusgeelin, joka osoittautui varsin hyväksi valinnaksi Arizonan kuumuuteen. Kurkkumaisen raikkaalta tuoksuva geeli poisti helposti vahvemmankin silmämeikin ja jätti ihon sileän tuntuiseksi. Harvemmin innostun geeliputsareista, mutta tätä voisin ostaa uuden tuubillisen. Sulfaatiton puhdistusgeeli sopii kaikille ihotyypeille, myös vegaaneille. Hinta Biodellyssä on 9,90 euroa.

Estelle & Thild Biocleanse Multi-Action Facial Toner -kasvovesi 150ml

Kasvovedessä päädyin ruotsalaiseen luonnonkosmetiikkaan eli Estelle & Thildiin. Olin jo pidemmän aikaa halunnut tutustua sarjan tuotteisiin, joten hankin ensikokemukseni kasvoveden kautta. Niin siinä sitten kävi, että rakastuin tähän kasvoveteen sen verran syvästi, että vaikka kulutin sen reissuni aikana lähes loppuun, kiikutin pullon pullon takaisin Suomeen, vaikka pohjalla oli jäljellä vain muutama hassu tippa. En raaskinut heittää tätä yhtään menemään! Alkoholiton kasvovesi sisältää vitamiineja ja mustaseljaa, jotka heleyttävät kasvoja ja auttavat parantamaan sen kosteustasapainoa. Täytyy sanoa, että tämä pääsi minulla luonnonkosmetiikan kasvovesien TOP3 parhaan joukkoon! Se on niin raikas kasvoilla, että "raikas" saa jo melkein uuden merkityksen. Eleveniltä kasvoveden saa 19,70 eurolla.


V10Plus Deep Moist Gel 50ml

Voidevalintaani pohdin pisimpään, sillä halusin sen sopivan täydellisesti meikin alle sääolosuhteiden vaihteluista huolimatta. Päädyin voiteeseen, jota voisin käyttää myös öisin eli V10Plus-sarjan Deep Moist Gel -kosteusgeeliin. Tämä keväällä apteekkeihin ilmestynyt uutuus sisältää jopa neljää eri hyaluronihapon muotoa. Hyaluronihapollahan on iholle hyvin syväkosteuttava ja silottava vaikutus, mutta tällä geelillä vaikutus on pitkäkestoisempi ja tehokkaampi, sillä jokainen neljästä hyaluronihaposta toimii omalla tavallaan ihon optimaalisen kosteutuksen ylläpitämiseksi. Japanilainen Yuzu-sitruuna sekä aloe vera tekevät myös osansa ihon kosteuttamisessa ja virkistämisessä. Tämä kosteusgeeli paljastui ihosta huoltapitäväksi ja meikin alla täydellisen toimivaksi. Se rauhoitti myös näppylöistä aiheutuvaa punoitusta iholla. V10Plus on edelleen yksi niistä harvoista apteekkisarjoista, joihin olen mennyt ihastumaan. Apteekkituotteet-verkkokaupasta geeli on saatavilla 46,50 euron hintaan. Vesipohjainen tuote ei sisällä parabeeneja, väriaineita, mineraaliöljyjä eikä hajusteita. Kaikki V10Plus-jälleenmyyjät löytää täältä.


Dr. Scheller Bio-Hyaluron & Amla Oil First Wrinkles Reducing Eye Care 15ml

Silmänympärysihon hoitoon valitsin saksalaista luonnonkosmetiikkaa. Dr. Schellerin tuotteista kirjoitin ensi kertaa jo pari vuotta sitten, kun testissäni oli sarjan ihastuttava puhdistuspari. Varsinkin tuotteiden tuoksumaailma vei minut silloin mennessään, ja yllätyin myös edullisista hinnoista. Silmänympärysvoide kuuluu Bio-Hyaluroni & Amlaöljy-linjaan, joka on suunnattu etenkin normaalille ja kosteusköyhälle iholle ensimmäisten juonteiden madaltamiseen. Voide tasoittaa kuivuuden aiheuttamia pieniä ryppyjä sekä parantaa ihon kosteudensitomiskykyä. Sulavasti levittyvä emulsiomainen sy-voide saa minulta kannatuksensa, sillä se osoittautui yllättävän kosteuttavaksi ja kirkastavaksi sekä toimi myös hyvin meikin alla. Tuoksu on pirteän sitruksinen. Dr. Scheller -jälleenmyyjät löydät täältä

Dabba Mesiangervo kukkaisvesi 50ml 

Latvialaisen Dabban kukkaisvedet ovat olleet aika lailla aktiivisessa käytössäni viime syksystä saakka, kun toin ne blogiin ensi kertaa. Sen jälkeen olen tilaillut Biodellystä matkapakkauksia, joissa Dabban kukkaisvesiä saa kätevässä 50ml koossa. Se on ollut hyvä tapa tutustua koko kukkaisvesien tarjontaan, koska valinnanvaraa on paljon. Omat suosikkini ovat tähän saakka olleet Vadelmanlehti- sekä Piparminttu kukkaisvesi, joista jälkimmäinen on tälläkin hetkellä käytössäni. Reissuun mukaan nappasin Mesiangervo kukkaisveden matkasetistäni. Se on ominaisuuksiltaan erityisesti tasapainottava ja rauhoittava, joten se sopii etenkin ärtyneen ja punoittavan ihon hoitoon. Koin sen parhaaksi vaihtoehdoksi matkalleni, koska ihoni oli silloin hieman epätasapainossa ruokavalio-ongelmieni vuoksi. Biodellystä Mesiangervo kukkaisveden saa matkasetissä 19,95 eurolla (3x50ml) tai 100ml koossa 16,70 eurolla.


Dr. R.A Eckstein Azulen Paste 15ml

Kasvoille saattaa reissussakin ilmaantua "uhkaava" tilanne, jonka haluaa hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta. Siksi en yleensä lähde matkoille ilman näppylöiden täsmähoitotuotetta. Kirjoittelin alkukesästä tehokkaista tuotteista näppylöiden nujertamiseen, mutta nappasin mukaani kuitenkin saksalaisesta hoitolasarjasta Azulen Pasten, koska se on ainoa näppylöiden hoitotuote, jossa on sävyä mukana. Sitä oli helppo levittää illalla puhtaalle iholle näppylöiden peitoksi ja aamulla meikin alle. Sävyttävä ominaisuus oli kiva varsinkin niinä iltoina, kun ei tullut mentyä Amerikan perheeni luona heti nukkumaan, enkä meikit pestyäni halunnut naamani näyttävän aivan pahimmalta mahdolliselta. Siksi Azulen Paste oli aika pelastus! Plus että toimiihan tämä myös oikeasti. Se ei siis ole mikään peitetuote, vaan toimii täsmähoitona näppylöille ja parantaa tulehdusta jo vuorokaudessa. Tuote eroaa muista näppyläpuikoista sillä, ettei se kuivata ihon pintaa, vaan on enemmänkin rauhoittava, vahvistava ja parantava. Tuote sisältää muun muassa A-, E, B1-, B2- ja B6-vitamiineja sekä sinkkioksidia ja allantoiinia. Sattuupa tuote muuten olemaan myös sarjan myyntihittejä! 15ml Azulen Paste maksaa 26 euroa. Lähimmän jälleenmyyjän voit tarkistaa täältä.

Oliko matkakosmetiikkani joukossa teille tuttuja tuotteita? Alkoiko jokin näistä kiinnostamaan?






*Dabba itse ostettu, muut blogin kautta saatuja
SHARE:

torstai 1. syyskuuta 2016

Perinteisestä poikkeavaa


Kuinka moni teistä on tottunut jo vähän liikaakin mentholilta ja minttuisilta tuoksuviin jalkavoiteisiin? Ainakin omaan nenääni jokainen jalkavoide tuoksuu melkein samalta pieniä tuoksuvivahteita lukuunottamatta. Vakio-ominaisuuksiin kuuluu viilennys ja tuoksussa haistaa aina joko mentholin, mintun tai kamferin - ellei jopa kaikkia yhdessä. Siksi kai jalkojenhoito tuntuu tällaiselle tuoksuihmiselle aika yksitoikkoiselta illasta toiseen. Myönnän, että jossain vaiheessa jopa hylkäsin jalkavoiteet kokonaan ja aloin käyttämään jalkapohjiin käsivoidetta, koska en jaksanut enää nousta sängystä pesemään käsiäni jalkavoiteen levityksen jälkeen. Helpompaa oli käyttää hyvältä tuoksuvaa käsivoidetta, jonka pystyi hieromaan sen jälkeen käsiinsä. Jotain perinteisestä poikkeavaa on siis mielestäni kaivattu jalkavoiteiden maailmaan jo pidemmän aikaa. Ja jes, vihdoin olen sellaiseen törmännyt!


Ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja Florame vilahti viimeksi blogissani, kun vertailin misellivesiä. Tuolloin Florame sijoittui suosikkikolmikkooni ja kuului vieläpä joukon tehokkaimpiin tapauksiin. Viime talvena kerroin myös Floramen Jasmiini-vartalonhoitotuotteista, joilla koin saaneeni luksusta arkeen. Pari vuotta sitten Floramen juuri tultua Suomeen kirjoittelin myös sarjan puhdistustuotteista. Kaiken kaikkiaan kokemukseni Floramesta ovat siis olleet positiivisia ja etenkin purkkien ulkonäkö on ollut mieleeni. Eniten olen tykännyt sarjan misellivedestä.  

Viime kevään Luonnonkaunis-messuilla minulle kerrottiin uudesta Camelina-linjasta, johon oli ilmestynyt jalkavoide ja käsivoide. Otin tuotteet testiin, koska tuubit olivat niin houkuttelevan ja kauniin näköiset. Nämä ovatkin olleet juuri sellaiset tuotteet, joita olen mielelläni pitänyt esillä. Värimaailma on täydellisen piristävä! 


Floramen Camelina-jalkavoiteen jälkeen tylsät jalkojenrasvaamistuokiot ovat muuttuneet jopa ihan mukaviksi. Olen ollut niin iloinen siitä, että olen vihdoinkin löytänyt jalkavoiteen, joka tuoksuu yhtä hyvältä kuin käsivoiteet. Ei se mentholin ja mintun tuoksukaan niin luotaantyöntävä ole, mutta vaihtelua ei jalkavoiteiden tiimoilta ole juurikaan ollut tarjolla. Tämän jalkavoiteen levittämisen jälkeen ei ole myöskään tarvinnut nousta sängystä pesemään käsiä, sillä molemmat voiteet tuoksuvat ulkoista olemustaan mukaillen "aurinkoisilta". Tuoksu on mukavan kevyt ja raikkaan kukkainen. Voiteiden raaka-aineista löytyy muun muassa kehäkukkauutetta, karitevoita, jojobaöljyä, aloe veraa, auringonkukkaöljyä sekä camelina-öljyä, jonka omega-3-pitoisuus on huomattava. Rauhoittavien voiteiden kerrotaan sopivan myös herkimmälle iholle, sillä ne on tehty erityisen hellävaraisiksi ja allergisoitumisen riskejä rajoittaen.

Jalkavoide ei ole koostumukseltaan tuhdeimmasta päästä, mutta kosteuttaa silti yllättävän hyvin myös koppuraiset kantapäät. Ehdoton plussa on tuoksun ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös nopea imeytyvyys. Voiteen kanssa ei tarvitse pelätä lakanoiden tahmaantuvan, vaikka rasvailun tekisi juuri ennen nukkumaanmenoa. Käsivoide imeytyy yhtä nopeasti, joten sen kanssa ei hukkaa turhaa aikaa kesken kiireisen työpäivänkään. Siispä kyllä vain: suosittelen molempia ja etenkin jalkavoidetta, jos etsit jotain perinteisestä poikkeavaa!

Florame Camelina Jalkavoide 75ml saatavilla 16 eurolla Naturellementin uudistuneesta verkkokaupasta
Camelina Käsivoide 50ml hinta 12,90 euroa.

Mitä mieltä te olette perinteisten jalkavoiteiden tuoksusta, tökkiikö vai ei? Onko Florame jo tuttu sarja?






*Tuotteet saatu maahantuojalta.
SHARE:
© Beauty Highlights. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig