Jos minun pitäisi nimetä vain yksi ravintolisä, josta on iholle varma ja näkyvä hyöty, vastaukseni olisi kollageeni. Pidin ensimmäisen kollageenikuurini toissavuonna, ja vaikka ihoni oli ihan hyvässä kunnossa jo kuurin aloitushetkellä, huomasin silti yhden kuukauden jälkeen ihossa aivan selvän muutoksen: se näytti eri tavalla elinvoimaiselta. Ihon kosteustasapaino parani, sillä huomasin ottavani kevyemmät kosteusvoiteet käyttöön talvesta huolimatta. 
Kuukauden kuurin aikana iho myös kirkastui silminnähden ja epäpuhtaudetkin pysyivät poissa. 


Vaikka kollageeni on ollut jo jonkin aikaa ihonhoidossa todella "in", kyse ei varmasti ole mistään ohimenevästä trendistä, sillä kollageeni on ihon rakennusaine, joka ei pelkästään vaikuta ihon kimmoisuuteen, vaan myös hiuksiin, kynsiin, hampaisiin, luihin ja niveliin. Terveessä ja nuoressa ihossa kollageenia on noin 75%, mutta jo 25-vuoden iässä kollageenin tuotanto alkaa hiipua. Neljänkympin tietämillä sen tuotanto lakkaa kokonaan. Ihossa se näkyy ihon veltostumisena ja ohentumisena, mikä taas aiheuttaa ryppyjä ja juonteita. Samalla ihon kiinteys ja kimmoisuus vähentyy, kosteustasapaino heikkenee ja tulehdusalttius lisääntyy. Osalla myös couperosa saattaa iskeä kehiin tässä vaiheessa. Ihon luonnollisen kollageenituotannon vähentymistä voi kuitenkin "paikata" ravintolisällä, joka sisältää kollageenia. Ikinuoruutta se ei takaa, mutta nuorekkaamman ilmeen kyllä.



Viimeisin testaamani kollageeniravintolisä on Hankintatukun Vivania Beauty Collagen 1000 mg, jossa kollageenin lähteenä on hydrolysoitu eli pilkottu 1. tyypin kalakollageeni Peptan. Imeytymistutkimusten mukaan, jopa 90% Peptan-kollageenista imeytyy. Hydrolysoitu, hajonnut kollageeni antaa keholle merkin, että omaa kollageenin tuotantoa on lisättävä. In vivo-tutkimus on osoittanut, että Vivania Beauty Collagen-kapselien käytön myötä kollageeni lisääntyy kaikkialla kehossa ja erityisesti ihon dermiksessä*. Kun kaksi (40-59-vuotiaista naisista koostuvaa) koeryhmää söi kollageenikapseleita 8 viikon ajan ja toinen ryhmä plasebo- eli lumetabletteja, tutkimustuloksia verrattaessa havaittiin, että kollageenilisää käyttäneiden naisten ihon kosteustasapaino lisääntyi merkittävästi verrattuna plasebo-ryhmään kuuluneisiin naisiin. Ryppyjen ja juonteiden huomattiin vähentyvän sekä ihohuokosten supistuvan. Minäkin näin oman kuurini aikana jälleen ihossani selvän eron, vaikka otin vain 3 kapselia päivässä 5-10 tabletin suosituksesta huolimatta. Kollageenikuuri todellakin kaunistaa ihoa!

*Wikipedia-tietoisku: Dermis eli verinahka on se kerros ihossa, joka antaa kollageenisyineen koko iholle mekaanista kestävyyttä, jota orvaskedellä (=epidermiksellä) eli ihon uloimmalla kerroksella ei juurikaan ole.

Kotimainen Vivania® Beauty Collagen 1000 mg myydään 180 tabletin purkeissa. Hyvien tulosten saavuttamiseksi suositellaan 5-10 tabletin annostusta päivittäin 4-8 viikon ajan. Parhaat tulokset saavutetaan 12 viikon yhtäjaksoisella käytöllä. Tuote sopii myös jatkuvaan käyttöön. Saatavilla ympäri esimerkiksi Suomen Life-myymälöistä, Sokokselta ja Emotion-myymälöistä. Lähimmän jälleenmyyntipisteesi voit tarkistaa täältä.

Nettishoppailijoille vinkki: Hyvinvoinnin Tavaratalosta nämä kapselit ovat juuri nyt saatavilla erikoishintaan vain 18,90 euroa (norm. 25,80€). Tuotteen löytää täältä

Oletteko te koskaan kokeilleet kollageeniravintolisiä? Jos ette; oletteko ajatelleet joskus testata?







*Tuote lehdistönäyte. Sis. mainoslinkkejä.

23 kommenttia:

  1. Minulla on tämä sama purkki odottamassa käyttöönottoa, kiva kuulla kokemuksiasi tästä. Ehkä alkaisi olla aika avata tämä vihdoin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sitten vain alat popsimaan näitä! :D Olen varma, että huomaat jotain eroa ihossasi!

      Poista
  2. Nämä ovat hyviä, mutta oma suosikki oli se nestemäinen. Siinä oli tosi hyvä maku ja tuntui, että aamu lähti pirtsakasti käyntiin ja tuntui, että sen hapokkuus auttoi virtsiksiinkin. Noiden pilsujen kanssa aamulla sitä on ihan, yks, kaks, kolme, neljä, viis jne.. hihi. :) Mutta miksei juuri pilsun muodossa ja kaikkihan eivät taasen pidä nestemäisestä. :)

    Kivaa iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en sitä nestemäistä "pysty" juomaan, kun en syö kalaa enkä lihaa. Kasvissyöjänä en siis halua maistaa niiden makuakaan :D Ravintolisinä jotkut kapselit menee, kun ei tarvitse maistaa sitä makua. Mutta varmasti se nestemäinen juoma on monen suosikki, kun sen kulauttaa nopeammin kurkusta alas :D

      Poista
  3. Olen muutaman kerran syönyt kuuriluontoisesti kalakollageenia, mutta en oikein osaa sanoa, oliko siitä mitään hyötyä. Enemmänkin on hyötyä ruokavalion rukkaamisesta oikeanlaiseksi, kuten tämä Dr. Perriconen kauneusdieetti, joka todellakin toimii ja tulee jopa edullisemmaksi kuin mitkään pillerit:

    http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2011/07/nicholas-perriconen-kauneusdieetti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukaisemassa postauksesi ja siellähän oli hyviä vinkkejä Nicholas Perriconelta :) Osa noista dieeteistä tuntuu vain niin mahdottomilta mulle, kun olen kasvissyöjä, enkä siis syö kalaa. Vegaani en kuitenkaan ole. Niinkuin Tiialle tuossa yllä jo kommentoinkin, nämä kapselit ja myös Omegat menee kuitenkin nieltynä, vaikka Omegoista välillä tuleekin kalanmaku suuhun. Sekin ilmeisesti johtuu kalaöljyvalmisteen laadukkuudesta. Haussa onkin tällä hetkellä hyvä Omega-3-valmiste!

      Poista
    2. Ja lisäyksenä vielä: kuten kaikessa, varmasti myös näiden kollageenivalmisteiden laadussakin on eroja! Tätä voin kuitenkin hyvillä mielin suositella. Samoin PureLogicolin kollageenikapseleita. Ne ovat tosin vähän hinnakkaampia kuin nämä.

      Poista
  4. Monesti on pitänyt aloittaa mutta vielä en ole saanut aikaiseksi vaikka olisikin kova tarve :D

    VastaaPoista
  5. Ensimmäistä kertaa, kun näin tämän tuotteen mainoksen josta kirjoitat, olin juuri syömässä itse tehtyä LUULIEMIKEITTOA ja nauroin makeasti sille, että joku viitsii maksaa noin hirveän hinnan tuollaisesta tuotteesta, kun samaan pääsee ostamalla kotimaisin pihvikarjan luita (2 euroa kilo) ja keittämällä kerran viikossa niistä luuliemikeiton.

    Haudutetaan siis luita pari vuorokautta vesi + suola + piraus etikkaa liemessä haudutuskattilassa/heinälaatikossa ja perataan sitten kaikki pehmytkudokset luista irti soppaan. Sekaan vihanneksia ja mausteita ja erinomainen kollageenipommi on valmis.

    Luuliemi, häränhäntäpata, se että suostuu syömään muutakin kuin lihaslihaa, eli rustoa, nahkaa, sidekudosta - siinä halvempi ja vähemmän tekno (tuohan on teollinen tuote) keino saada kollageenia. Soppa on sopivan kollageeninen, kun se jääkaappiin laitettuna hyytyy yhdeksi aladoobimaiseksi köntiksi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva saada keskustelua aiheeseen liittyen ja muitakin kollageenivinkkejä :)

      Minähän en tosiaan syö lihaa (enkä kalaakaan), kun olen ollut kasvissyöjä jo 8 vuotta. Siksi nuo kapselit ovat itselleni hyvä keino vahvistaa kehon omaa kollageenintuotantoa. Kaikkiin kollageenivalmisteisiin en kuitenkaan usko, koska markkinoilla on vaikka mitä kapseleita ja ravintolisiä. Osa on varmasti rahastusta, siitä ei pääse mihinkään. Mutta aina välillä kun törmään laadukkaampiin valmisteisiin, vinkkaan niistä varmasti blogissakin :)

      Mutta tuosta kommentistasi saa nyt kollageeni-liemivinkin sellaiset, jotka syövät/pystyvät syömään muutakin kuin lihaslihaa ja haluavat kokeilla! Minun on turvauduttava tabletteihin :D En saanut "lihansyöjänäkään" mitään paksuja lihoja koskaan kurkusta alas, vaikka kuinka yritin. Paksut lihapihvit ei vaan olleet koskaan mun juttu. Pelkokerroin-ohjelmassa juttu kaatuisi omalta osaltani aina siihen syömisosuuteen, haha.

      Poista
  6. Kollageeni ravintolisänä kyllä kiinnostaa, mutta suhtaudun tälläisiin tuotteisiin aina hyvin skeptisesti :D Kiva postaus, varsinkin kun tässä oli myös mukana tietoa tutkimuksista.

    Söin juuri kuukauden päivät hyaluronihappokapseleita, mutta itse koin, että niillä ei ollut näkyvää vaikutusta. Sisäisesti nautittavasta hyaluronihaposta on ristiriitaista tietoa. Toisaalta jotkut vannovat kapseleiden toimivan. Mene ja tiedä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta!

      Ehkä se on hyväkin olla vähän skeptinen, koska ei läheskään kaikki tuotteet tee sitä mitä lupaavat :D Toisaalta meitä on testaajinakin moneen menoon. Ihonhoitotuotteissa ei välttämättä voi puhua yleisesti tuotteen "toimivuudesta", koska ihotyyppi ja ihon tarpeet on jokaisella erilaiset, mutta näissä ravintolisissä teilaan tuotteen vaan sillä, että joko toimii tai ei :D Mutta kyllä siinäkin on toki vaikutusta sillä, minkälainen on testaajan lähtötilanne. Kun näitä aloitin popsimaan, mun iho oli hyvässä kunnossa, eikä ongelmia ollut. Kuurin aikana kuitenkin ihon kunto selkeästi vielä parani, koska niinkuin kirjoitin, iho muuttui niin elinvoimaisen näköiseksi. Harvoin sitä omaa ihoaan saa sanoa elinvoimaiseksi, vaikka ihonhoidolla siihen jatkuvasti pyrinkin :D

      Poista
  7. Kiitos tuotearviosta! Kertoisitko, mistä mainitsemasi in vivo -tutkimuksen löytää? Siihen (tai tietoihin siitä) ei ollut linkkiä valmistajan nettisivuilla, enkä onnistunut löytämään sitä muualtakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. In vivo tutkimus ja muut: www.peptan.com. PS: Nestemäinen tuntuu paljon mielekkäämmältä kuin kapselit. Mitä vitsiä vaivautua nielemään peräti 5 päivässä? En ymmärrä liikeideaa.

      Poista
    2. Hei! Laitoin in vivo -tutkimuksesta kysymyksen eteenpäin :) Tuo on varmasti kirjaimellisesti "makuasia", kumpi tuntuu mielekkäämmältä, nestemäinen tuote vaiko kapselit. Esimerkiksi itse en pysty käyttämään nestemäisiä kollageenituotteita ollenkaan, koska en siedä niiden makua. Kasvissyöjänä maistan tai ainakin kuvittelen maistavani niissä sen kalan maun. Kapselit menevät nielemällä vähän kuin huomaamatta :)

      Poista
    3. Hei, kiitos molemmille vastaamisesta! Tutkimuksista löytyy tietoja ja linkkejä täältä:

      https://www.peptan.com/science/health-benefits/beauty-from-within/

      Ostin tänään nestemäistä Vivania Beauty Shottia, joka maistuu oikein hyvältä. :-) Mutta miksiköhän siinä on kollageenin suhteen puolet korkeampi päivittäinen annossuositus (50 ml juomaa => 10 000 mg kollageenia) kuin Vivania-tableteissa (5 tablettia => 5000 mg kollageenia)?

      Poista
    4. Varmaan siksi, että joutuisi pelehtimään päivittäin 10 tabletin kanssa kuin joku syöpäsairas. Puoliannosta riittänee säästeliäälle kyllä nestemäisenkin kanssa tai ehkä 30 ml, kun mittakorkki on sen kokoinen. Ainakin jatkuvassa käytössä.

      Poista
    5. Olisikohan sillä vaikutusta, että kapseleiden molekyylikoko on (tällä valmistajalla) 2000 daltonia, kun nestemäisessä se on 5000 daltonia? Pieni molekyylikoko on tärkeä imeytymisen kannalta, mutta noita molempia sanotaan ihanteellisen kokoisiksi esitteissä.

      Poista
    6. Hei! Kapseleista sanotaankin näin yhdessä esitteessä: "Hyvien tulosten saavuttamiseksi suositellaan 5-10 tablettia päivittäin 4-8 viikon ajan. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi suositellaan 12 viikon yhtäjaksoista käyttöä. Tuote sopii myös jatkuvaan käyttöön." Tehkää siis omat johtopäätöksenne sopivasta annostelusta niin nesteen kuin tablettien suhteen.

      Poista
  8. Siis samalla valmistajalla on myös nestemäinen tuote. Itse käytän sitä. Hyvänmakuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelta olen kyllä kuullut positiivista palautetta tuosta nestemäisestä versiosta. Itse en ole sitä kokeillut, kun tosiaan juotavat tuotteet eläinperäisellä kollageenilla eivät itseäni niin houkuttele :)

      Poista
  9. Täällä on englanniksi kysymyksiä ja vastauksia Peptan-kollageenista: https://www.peptan.com/contact/faq/
    Sanotaan mm. että suositeltava päiväannos on 5 - 10 grammaa eli juuri tuo 5000 - 10 000 mg, josta täällä on ollut puhetta liittyen noihin Vivania-tabletteihin ja shottiin.

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!