keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Söpö shaker ja täydellinen peitevoide


Stockmannilla on tällä viikolla käynnissä Lancôme-kauneustapahtuma, jossa esittelyssä on sarjan energisoivia ihonhoitouutuuksia. Nyt en kuitenkaan perehdy ihan vielä noihin uutuuksiin, vaan annan vinkin mahdollisuudesta hurmaantua muista herkullisuuksista. Lancômen hedelmäiset herkkusmoothiet huulille ilmestyivät sarjan valikoimaan alkukeväästä, joten nyt on aika sheikata ja tutustua syötävän suloisiin tulokkaisiin tarkemmin. 


Olin huuliöljyjen ystävä jo viime keväänä, kun Clarins ja YSL aloittivat buumin tuomalla markkinoille omat uutuutensa. Siksi olin myös iloisesti yllättynyt Lancômen esitellessä uuden meikki-innovaationsa eli Juicy Shaker -huuliöljyn, jonka maku ja käyttö myötäilee marjaisaa smoothie-reseptiä: pieni ravistelu ylösalas ja kaksifaasinen koostumus antaa huulille hentoisesti pigmenttiä ja hellii huulia useilla erilaisilla öljyillään. Pehmeää applikaattoripäätä suutelee mielellään, sillä se tuntuu huulilla vaahtomaiselta ja mukavalta. 


Jos joku vielä muistaa Lancômen suositut Juicy Tubes -huulikiillot, mainittakoon, että ne ovat toimineet yhtenä inspiraationlähteenä Juicy Shakerille. Käytin itsekin Juicy Tubes -huulikiiltoja nuorempana, ja omistin niitä kolmessa eri sävyssä. Sittemmin olen kallistunut enemmän huulipunien puoleen, mutta huuliöljyt ovatkin oma ryhmänsä: yhdistelmä hoitavuutta, sävyä ja kiiltoa - kaikkea sopivassa suhteessa.




Juicy Shaker -huuliöljyjä voi helposti kerrostaa huulille ja siten säännöstellä sävyn voimakkuutta. Luulin alkuun, etteivät sävyt juurikaan näkyisi huulilla, mutta oranssi Apri-cute antaa yllättävän paljon sävyä huulille jo ensisipaisulla. Sävyä joutuu kyllä lisäilemään päivän aikana muutamaan otteeseen, mutta onneksi sheikkaaminen onnistuu missä vain eikä peiliä tarvita avuksi öljyn lisäämiseen huulille. Ja vaikka kiilto haihtuukin parissa tunnissa, kosteus huulilla kuitenkin säilyy persikka-, manteli-, karpalo- ja myskiruusuöljyjen ansiosta. Herkullinen huuliöljyvalikoima sisältää 14 eri sävyä, joten makuja voi vaihdella vaikka päivittäin oman mielen mukaan. Söpöliineillä on hintaa 22 euroa.


Söpö shaker on ollut mukava lisä arkimeikkirutiineihini, mutta sitäkin enemmän tohkeissani olen ollut Lancômen uudistuneesta Effacernes Longue Tenue -peitevoiteesta. Aiempi versio tuotteesta ei ollut minulle tuttu, mutta tästä tuli kertaheitolla luottotuote! Jo ensimmäisestä päivästä lähtien hymyilin kirkkaammilla silmänalusilla, sillä tämä nimittäin peittää loistavasti, mutta ei silti ole liian paksua koostumukseltaan. Pitkäkestoinen peitevoide sisältää myös aurinkosuojakertoimen 30, mistä liikenee lisää plussaa. Siispä lyhyestä virsi kaunis: Effacernes Longue Tenue on ollut loistolöytö. Vakiopaikka ehostusrutiineistani on ehdottomasti myönnetty!

Kuinka moni teistä on tänä keväänä sheikannut? Entä onko Lancômen peitevoide tuttu?






*Tuotteet lehdistönäytteitä.
SHARE:

16 kommenttia

  1. Lancomea käytän paljonkin ja tykkään kovasti ja tuo meikkivoide jäi nyt kyllä kiinnostamaan. Aiempi suosikki oli Teint Miracle meikkivoide, toimi loistavasti omalla iholla. Sheikkerit ei niin nappaa, näyttivät jänniltä hyllyillä, siis se koostumus. Miltei ostin, mutta jäi kauppaan sittenkin, vaikka ovathan nuo söpöjä. <3 Aurinkoa päivään ihana Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lancômella on kyllä monia hyviä meikkivoiteita, mutta tuo on siis peitevoide - ja erinomainen sellainen! :) Mä olin iloisesti yllättynyt shakerista, vaikka alkuun luulin näitä vähän sellaiseksi Baby Lips -tyyppiseksi villitykseksi, joka ei ole mua vielä tempaissut mukaansa. Aurinkoista päivää, Tiia! <3

      Poista
  2. Noissa shakereissä on kyllä ihania sävyjä, kiva olisi päästä testaamaan näitä.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuosta voi napata vaikka joka päivälle eri smoothien, niin ei pääse kyllästymään :) Tuollainen vähän tummempikin sävy houkuttelisi mua, vaikka normaalisti en kovin tummia sävyjä käytä huulipunissa. Mutta näissä intensiivisempikin sävy näyttää varmasti luonnollisemmalta.
      Mukavaa viikkoa, Outi!

      Poista
  3. Juicy Shaker (Meli Melon) on ollut mullakin ahkerassa käytössä :) Huulituntuma on tosi miellyttävä ja näyttää raikkaalta huulilla. Tekisi mieli hankkia vielä toinenkin sävy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin olet tykännyt! Mä olen ihan samaa mieltä, että näillä saa raikkaan huulimeikin ja tuo applikaattoripääkin on kuin vaahtokarkki :D Itsekin harkitsen vielä toista sävyä aprikoosin rinnalle :)

      Poista
  4. Sheikkeri löytyy, mutta mä oon sen verran huulipunatyttöjä, että valitsen joko punan tai punamaisen huulivärin :D Mutta tuo peiteaine kiinnostaa, mulle on vielä jäänyt mieleen se, ettei se olisi niin juonteisiin painuva! Myös aurinkosuoja on enemmän kuin jees ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ennen huulikiiltotyttö, mutta nykyään käytän paljon enemmän punia :) Tummimpia sävyjä välttelen edelleen, mutta keväällä ja kesällä menee räväkät oranssit ja pinkitkin ;) Tuo shaker on silti kivaa vaihtelua punille! En osaa nähdä sitä kiiltona, kun sen koostumus on öljymäinen ja tuntuu huulillakin ihan erilaiselta kuin huulikiillot.

      Tuo peitevoide on huippu! Testaa ihmeessä :)

      Poista
  5. Tuo shaker on niin söpö, että jo sen takia oli ihan ehdoton hankinta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kunnon söpöliini! Tiedän tunteen; jotkut tuotteet tulee ostettua jo pelkästään kun "se vaan näytti niin kivalta" :D

      Poista
  6. Täällä ollaan sheikkailtu ja kunnolla :D Ja toi peitevoide.... se on ihana!!

    VastaaPoista
  7. Mä sain joululahjaksi YSL:n huuliöljyjä 3 kpl ja sitten mulla on vielä viime keväältä Clarinsin väritön huuliöljy, mut sitten ku saan niist yhden tyhjäksi, niin toi Juicy shaker on kyllä kokeiltava, vaikuttavat niin ihanilta :3

    Lancomen peitevoiteesta sen sijaan löysin alkuvuonna vanhan version alehyllyltä ja myyty oon minäkin, todella huippu ja hyvä kuulla, ettei uudistuksessa ole mennyt huonompaan suuntaan, tästä en nimittäin luovu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Onpa sulla ollut kiva joulupukki :D Juicy Shaker on kyllä tosi kiva lisä öljyvalikoimaan. YSL:n huuliöljyt antaa enemmän sävyä, niistä olen itsekin tykännyt paljon. Mutta tämä shaker on jo ulkoisestikin niin söpö ja omanlaisensa, että tätä on vaikea vastustaa!

      Ja hei, kiva kuulla, että säkin olet ihastunut tuohon peitevoiteeseen! Mulla ihan samanlaiset "tästä en luovu" -fiilikset :)

      Poista
  8. Kauniita, mutta ei kiitos minulle. En vain osaa käyttää huulikiiltoja. Olen huulipunien ystävä.
    Meikkivoide viisi kiinnostaakin, varsinkin kun on tuo suojakerroin noin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en nykyään oikein innostu huulikiilloista, mutta huuliöljyt eivät ole onneksi niin kiiltäviä ja tahmean tuntuisia kuin huulikiillot ja antavat enemmän sävyäkin. Ovat hyvä välimuoto! :)

      PS. Tiian kanssa selasitte liian sukkelaan postauksen läpi, kun otsikossa lukee jo, että "täydellinen peitevoide", ei siis meikkivoide ;) Mutta onhan Lancômella monia hyviä meikkivoiteitakin ja hyvällä suojakertoimella.

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig