Kuten meillä kaikilla, minullakin on omat tuoksumieltymykseni. Voin sanoa elämäni aikana ihastuneeni enemmän pehmeisiin, pienellä makeudella höystettyihin, hienostuneisiin ja vietteleviin tuoksuihin kuin yksinkertaisempiin vesituoksuihin. Niin sanotut suihkunraikkaat tuoksut sopivat toisille täydellisesti, mutta minua ne eivät pue. Koen, että persoonallisuuteni tarvitsee erilaisen ja erottuvan tuoksun. Muuten en tunne oloa omaksi itsekseni. En silti ajatellut, että ihastuisin joskus raparperin tuoksuun. Ehkä tämä kevät on kuitenkin erilainen, sillä Hermèsin uutuus sai minut ensinuuhkaisulla täysin pauloihinsa.

Ennen viime syksyä, minulla ei ollut minkäänlaisia kokemuksia Hermèsin tuoksuista. Brändi oli toki tuttu nimeltään, mutta sen tuoksumaailma täysin tuntematon. Viime syksynä Hermèsin tuoksujen tullessa saataville Suomeen, ihastuin kuitenkin odottamattomasti Jour d'Hermès Absolu -tuoksuun, joka yllätti minut naisellisuudellaan, tyylikkyydellään ja hienostuneella kukkaisuudellaan. Tuoksussa oli jotain niin erilaista, etten ensin kokenut sitä omakseni. Hiljalleen huomasin sen kuitenkin tempaisevan minut mukaansa omalla aistikkuudellaan, joka rikkoi lempeästi rajoja ja erottui joukosta. 

Tämän kevään Hermès-uutuus, Eau de Rhubarbe Écarlate, on myös erottuva. Ylipäätään jo laajemmin Hermèsin tuoksuja nuuhkittuani voisin väittää, että mikään brändin tuoksuista ei ole tusinatavaraa. Jokainen on omalla tavallaan uniikki ja mieleenpainuva. Tuoksut vaihtelevat silti "maailmoiltaan" paljonkin. Jotkut niistä ovat liian kaukana tuoksumieltymyksistäni ja niin erilaisia, etten osaisi nähdä niitä ylläni. Tämä punainen raparperilta tuoksuva pullo oli kuitenkin toista maata verrattuna viime syksyn Jour d'Hermès Absolu -tuoksuun, johon rakastuin hiljalleen. Raparperi sai sydämeni heti. 


Eau de Rhubarbe Écarlate on pullollinen rohkeaa raikkautta. Tuoksu on samanaikaisesti raparperille ominaisesti kirpeä, mutta silti samettinen. Juuri tuo kirpeän ja pehmeän samettisuuden tasapainoileva yhdistelmä on se, mikä minua viehättää. Siinä on kuin kaksi maailmaa, joista toinen vetäisee päivästä riippuen mukaansa. Toisina päivinä huomaan kiinnittäväni enemmän huomiota tuoksun kuplivuuteen ja mehukkuuteen, kun taas toisina päivinä ihastelen tuoksun vehreää pehmeyttä. Pohjatuoksun valkoinen myski kietoo viehättävällä tavalla raparperin ja punaiset marjat sulavaan sointuun. Juuri tuo ripaus valkoista myskiä saattaa olla se, joka sai minutkin haltioitumaan. Eau de Rhubarbe Écarlate on monella tapaa innostava tuoksu ja ehdottomasti ainutlaatuinen. Tämä Hermèsin tuoksu on myös jaettavaksi, eli se sopii niin naiselle kuin miehelle, sillä se hakee jokaisen iholla oman muotonsa.

Hermès Eau de Rhubarbe Écarlate on saatavilla 100ml koossa 112 eurolla Stockmannilta sekä valituista Sokos-tavarataloista. 

Mikä on teidän erilaisin tuoksuihastus? Voisitteko rakastua raparperiin? 








*Tuoksu lehdistönäyte.

13 kommenttia:

  1. Aika koukuttavasti kerrottu, ihastun jo tällä perusteella pulloon, vaikka olen vain kerran käynyt haistelemassa raparperiä Sokoksella:) Olisin niin halunnut pitää myös Jour d'Hermès Absolusta, mutta se ei millään tempaissut mukaansa, vaikka useampaan kertaan olen kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Tämä onkin koukuttava tuoksu :) En tosiaan kuvitellut raparperin olevan itselleni luontevin valinta, mutta ihastuinpa sitten ensituoksutuksella. Tämä on iholla aivan ihanan tuoksuinen, jotenkin niin erityinen. Niinkuin kirjoitinkin, tästä löytää ikäänkuin kaksi eri tuoksumaailmaa :)

      Poista
  2. Tää on todella ihana. <3 Mun erikoisin tuoksuihastus on takuulla Torrenten L`Or. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 Lyhyesti ja ytimekkäästi: mä vain yksinkertaisesti rakastan tätä!

      Poista
  3. Voisin hyvinkin ihastua raparperin tuoksuun, tätä täytyy käydä tuoksuttamassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä tuoksuttamassa :) Tämä muuntautuu iholla aivan omanlaisekseen. Todella mieluunpainuva ja erityinen tuoksu :)

      Poista
  4. Minä olin tähän tosi pettynyt. :/ Odotukset olivat korkealla, kun yleensä tykkään Hermèsin tuoksuista ja raparperi nyt vain on ihanaa. Ihastuin kyllä ensi nuuhkaisulla kuten sinäkin, mutta syystä tai toisesta tämä ei kestä ihollani ollenkaan. Samansuuntaista olen kuullut muualtakin. Jos olisivat saaneet sen ensinuuhkaisun kestämään kauemmin, niin voisin harkita. Alle puolen tunnin kestolla on hitusen liian kallista. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmi kuulla, ettet saanut tästä pidempiaikaista suosikkia. Mä suihkautan tätä varmaan sen verran reippaasti, kun mulla tämä kestää tämä tunteja :) Iltamyöhälläkin vielä haistan raparperin vivahteen. Mutta tuoksun kestävyyshän on myös yksilöllistä, ihan kuten itse tuoksukin mukautuu jokaisen iholla omanlaisekseen. Eikä tämä tosiaan mikään vahva tuoksu ole, vaikka onkin rohkeasti raikas! :)

      Poista
    2. Minunkin oli pakko käydä testaamassa ja ihastuin tuoksuun, mutta minulle tapahtui sama kuin .Nekulla. ja tuoksu hävisi todella nopeasti. Jos kyseessä olisi 30-40e tuoksu, niin saattaisin ostaa, mutta yli sataa euroa en pysty näin heikosta kestosta maksamaan. Harmi, koska tämä on todella erilainen kuin tavalliset tuoksuni.

      Poista
  5. Uniikki on täydellinen sana kuvaamaan tätä ja tuoksu on saanut hurjasti kehua ystäviltä, jotka ovat haistaneet tuoksun minussa. Blogiystäväkin laittoi instaan kuvan, että kävi pienen blogimainintani vuoksi tämän heti ostamassa ja ihastui. Tämä on mielestäni tuoksu jota on ihanaa lisäillä pitkin päivää ja olen laittanut myös nukkumaan mennessä.

    Luulen, että tämä on järisyttänyt tuoksumaailmaani siinä missä Escadan kesätuoksut tai Daisyt aikoinaan tai Prada, mutta silti tuoksu on niin omaleimainen, että oli pakko nimetä tämä jo vuoden tuoksuksi. Rakastan ylikaiken raparperia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä on mustakin todella omaperäinen ja uniikki tuoksu :)

      Poista
  6. Olen aina tykännyt kosmetiikkatuotteista, joissa on tuoksuna raparperi, joten uskon että ihastuisin tähänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten ihastuisit kyllä varmasti, kun tällainen ei-normaalisti-raparperiin-lankeavakin ihastui! :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!