Max Factor on yksi niistä sarjoista, jolta löytyy yllättävän laadukkaita meikkituotteita, vaikka kyseessä onkin markettisarja. Olen jo vuosia käyttänyt useita sarjan ripsivärejä, jotka haastavat hyvin selektiivisten brändienkin ripsivärit. Myös Intensifying Lip Balmit ovat jääneet pysyvään käyttööni. Max Factorin uutuus Miracle Match Foundation on kuitenkin ollut meikkivoiteista tänä syksynä ylitse muiden.

Suosin usein voidemaista meikkipohjaa, vaikka viime aikoina olen innostunut yllättäen myös mineraalimeikkipohjasta. Voidemainen meikkivoide on kuitenkin minulle se tuttu, turvallinen ja nopein valinta, johon päädyn useimpina aamuina. Työpäiväni ovat usein pitkiä, joten vaadin meikkivoiteelta kestävyyttä. Jos meikkivoide kasautuu jo parissa tunnissa huokosiin ja pohja alkaa näyttämään nopeasti suttuiselta, ensimmäinen testikerta jää viimeiseksi. Kestävyyden lisäksi haluan meikkivoiteen jättävän ihon puolikuulaaksi, hehkeäksi ja luonnolliseksi, mutta silti peittävän ihon pienet virheet. 

Max Factorin Miracle Match Foundation on ihonsävyyn mukautuva meikkivoide, joka lupaa tehdä sen, mitä meikkivoiteelta havittelenkin; peittää ihon pienet virheet ja tasoittaa ihon sävyä. Sen antama peittävyys on keskipeittävästä peittävään. Meikkivoide hoitaa ja kosteuttaa ihoa muun muassa glyseriinin sekä B- ja E-vitamiinien ansiosta. Koostumukseen on lisätty valoa heijastavia hiukkasia, jotka antavat iholle hienostuneen hehkun ja niin sanotusti "blurraavat" ihon pienet virheet. 


Ihastuin tähän meikkivoiteeseen nähtyäni sen toisen ihmisen kasvoilla. Naisen iho oli niin hehkeä ja kaunis, etten malttanut olla kysymättä mitä meikkipohjaa hän käytti. Vastaus oli Max Factorin uutuus. Hassua kyllä, kun itse otin meikkivoiteen käyttööni, aloin saada samanlaisia kyselyitä muilta. Pieneksi järkytykseksi nuo kyselyt tulivat meikkivoiteen oltua ihollani jopa 10 tuntia, ja siinä vaiheessa tunsin oloni kaikkea muuta kuin hehkeäksi. Pohjaa kehuttiin silti. Ja voitte arvata, että sehän sai minut tykästymään meikkivoiteeseen vieläkin enemmän.

Moni meikkivoide tuntuu kompastuvan peittävän, mutta silti kevyen koostumuksen tavoittelussa. Max Factor hoitaa kuitenkin homman tyylikkäästi kotiin. Miracle Match -meikkivoiteen koostumus tuntuu iholla ihastuttavan kevyeltä, mutta peittävyys on silti todella hyvä. Iho jää kauniin heleäksi, mutta ei kuitenkaan kiilteleväksi. Meikkivoide tuntuu iholla myös sopivan kosteuttavalta, vaikka ei jätäkään BB-voidemaisen läpikuultavaa lopputulosta. Tästä tipautankin voiteelle pari plussaa lisää. Mietoihin tuoksuihin tottunutta saattaa hetkellisesti tökkiä meikkivoiteen makean mantelinen tuoksu, mutta tuoksu kuitenkin hälvenee iholta hetkessä eikä jää leijailemaan päivän ajaksi. Suosittelen meikkivoidetta kaikille säteilevän ihon ystäville! Tämä sopii niin kuivaihoisille kuin sekaihoisillekin. 

Max Factor Miracle Match Foundation -meikkivoide 19,90 euroa.

Onko teillä käytössä Max Factorin tuotteita? Innostaako tämä uutuus testaamaan?







*Tuote lehdistönäyte.

22 kommenttia:

  1. MF on mulla käytössä usein ripsivärin muodossa. Tämä meikkivoide pitää kyllä testata! Kiitos vinkkauksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin olet tykästynyt Max Factorin ripsiväreihin! Ne on kyllä oikeasti hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Jopa minä saan MF:n ripsiväreillä näyttävyyttä mun hentoisille ripsille. Ja tarkoitan nyt sellaista höyhenenkevyttä, luonnollista näyttävyyttä eikä niitä hämähäkkiripsiä ;)

      Poista
  2. Mä haluaisin kokeilla Max Factorin meikkivoiteita, mutta tuntuu että sävyt ovat aina liian tummia ja punaisia, joten testaamatta on jäänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MF:n meikkipuuterit on kyllä aika punertavia ja harmillisin tummia oikein vaaleaihoisille, mutta hei, hyviä uutisia: Miracle Match meikkivoidetta löytyy vielä tuota mun testisävyäkin vaaleampana! Itse olen siis käyttänyt sävyä 47 Nude, mutta vaalein sävy on 40 Light Ivory ja se on todella vaalea. Varmasti sopii sun ihonsävyyn, sillä se oli jopa mulle liian vaalea, mitä käy todella harvoin :) Toivottavasti pääset sillä testaamaan!

      Poista
  3. Tuota pitää kyllä kokeilla! :) Mulla on nyt käytössä Max Factorin puuteri, josta olen kyllä ihan tykännyt :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Tämä on ollut mun mieleen syksyn paras meikkivoidetulokas :) Ja yleensähän kuljen aika pitkälti selektiivistä linjaa ;) Mutta tämä vaan jättää niin ihanan jäljen iholle. On kevyt, heleä ja hengittävä, mutta silti tarpeeksi peittävä.

      Poista
  4. Kuulostaa tosi hyvältä! Oon alkanut luottaa markettimeikkivoiteisiin, niissä on yllättävän monta hyvää. Vuoden paras on mielestäni Lumenen Blur :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aivan huippu markettimeikkivoiteeksi! Lumenen Blur meikkivoiteesta olen kyllä myös paljon kuullut kehuja. Voi olla, että sitäkin pitää testata :)

      Poista
  5. Ostin juuri jo toisen Max Factorin Masterpiece Glamour Extensions Mascaran, joka vetää vertoja entiselle Holy Graililleni, Hypnoselle. Meikinpohjustajana Face Finity on myös ollut loistava ja ohittanut käytössä kaikki muut. Joten meikkivoidekin kiinnostaa kovasti, toivelistallani on juuri samat mainitsemasi ominaisuudet. Hankin vasta YSL:n jatkoksi Lumenen Nuden, joka on osoittautunut kehujen arvoiseksi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin sitten samoja suosikkeja! Oma ylivoimainen ykköseni Max Factorin ripsiväreistä on Masterpiece Transform, jonka harja ja pakkaus on melkein samanlainen kuin tuon mainitsemasi Glamour Extensions Mascaran :) Lancômeltakin olen paljon käyttänyt Hypnose Doll Eyes ripsiväriä, joka kuului pitkään omaan TOP3 Parhaat Ripsivärit -listaani. Taidanpa tehdä uuden listauksen ensi vuoden puolella blogiin!

      Poista
  6. Mä kokeilin näytepussukasta ja tämä vaikutti lupaavalta! Ihon pinta jäi täydellisen näköiseksi ja tuntuma oli kosteuttava. Kun saan käyteltyä vanhoja pois, voisinkin ostaa tän ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eikö kuule olekin! Mä niin vannon tämän nimeen. Koko syksyn olen innokkaasti käyttänyt! :) En toki ainoana meikkivoiteena, mutta hyvin usein! :D

      Poista
  7. Kuulostaapa täydelliseltä. <3 Tarvitsekohan mä tän? Tuskin tarvitsee edes kysyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos multa kysyt, tietenkin tarvitset! :D Plussaa siitä, että tässä on hyvin sävyvaihtoehtojakin. Tuo mun käyttämä 47 Nude ei ole siis vaalein sävy :) 40 Light Ivory sopii varmasti kaikista vaaleimmallekin iholle, sillä se on jo todella vaalea.

      Poista
  8. Hyvältä kuulostaa. Tuotemerkkiä en ole juurikaan käyttänyt, mutta ehkäpä voisin kokeillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kokeilemisen arvoinen, jos hakee peittävyyttä, mutta kuitenkin kevyttä ja heleää lopputulosta. Max Factorilta löytyy loistavia ripsivärejäkin :)

      Poista
  9. Pitääkin kokeilla, kun saan edellisiä käytettyä loppuun. Kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voisi erehtyä luulemaan selektiivisen puolen meikkivoiteeksi, jos ei pulloa näkisi :)

      Poista
  10. Tykkään kovasti ja myös siitä aiemmasta versioista. Max Factor on kyllä hyvä. <3 Ihanaa sunnutaita Miuli <3

    VastaaPoista
  11. Klassikkopuuteri on tuttu, mutta nyt alkoi kyllä tämä kiinnostaa kovin. Terkkuja Muru :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut tulee vähän jälkijunassa, mutta kiitos ja samoin sinne! Ja jos et ole jo testannut, anna ihmeessä tälle mahdollisuus :) On edelleen käytössäni ja huippu! <3

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!