Tänään luvassa on kotimaista kivaa, sillä on Lumenen vuoro virkistää vartalonhoitorutiineja. Siinä missä hoidan kasvojeni ihoa tunnollisesti, on minulla myös vartaloni iholle oma päivittäinen purkkiperheeni, jolla toistan vartalonhoidon rutiinit iltaisin. Suihkugeelit ovat aika selviö, mutta niiden lisänä käytän vartalon ihon kosteuttamiseen joko voiteita, emulsioita tai ravitsevampia öljyjä hieman päivästä ja mielialasta riippuen. Kiinteyttävillä voiteilla käsittelen vielä erikseen ne alueet, joille haluan extranapakkuutta. Rutiinini ovat pysyneet samoina nuoresta tytöstä lähtien, ja tällä pikaisella, päivittäisellä vartalonhoitotuokiollakin saa ihon pysymään huomattavasti pehmeämpänä.


Kuten kaikilta ihonhoitotuotteilta, vaadin myös vartalovoiteilta sitä jotain, joka pitää kiinnostustani yllä pidempään (sama pätee parisuhteeseen tai työhön). Koen tylsänä sellaiset voiteet, joissa joko tuoksu, sisältö tai ulkoasu on niin tavallinen, ettei se millään tapaa nouse purkkimeren joukosta esille. Tuotteissa täytyy olla jotain spesiaalia! Vaikka kiinnitän myös huomiota ulkoiseen olemukseen, sisältö on kuitenkin aina tärkein. Kaunis purkki ei milloinkaan korvaa kehnoa sisältöä. 


Lumenen vartalovoiteet ovat purkkimeren väritäpliä pirteissä tuubeissaan, eivätkä siksi varmasti huku joukkoon. Tämä kaksikko on ollut testissäni kesästä saakka, ja pinkki tuubi on selkeästi noussut näistä kahdesta suosikikseni. Karkkimaisella karpalon tuoksulla hurmaava Cranberry Nourishing Body Cream on nimensä mukaisesti ravitseva vartalovoide, joka tarjoaa iholle tehokasta kosteutusta ja ilmavaa pehmeyttä. Suomalaisen karpalon siemenöljy pitää huolta ihon ravitsemisesta. Voide on koostumukseltaan melkein kuin voita, mutta levittyy iholle yhtä sulavasti kuin kevyempi emulsio. Lisäpisteitä ropisee siitä, ettei voiteen täyteläisyys tuo mukanaan ikävää varjopuolta nimeltä tahmaisuus. Voide nimittäin katoaa ihoon yhtä nopeasti kuin voi sulaa juuri paahdetulle leivälle. 


Kirkkaan vihreä Birch & Honey Moisturizing Body Lotion on virkeämpi tapaus. Koivunlehtiuute antaa iholle tuntuvan raikkauden ja kevyen viilennyksen, mikä piristää pitkän päivän jälkeen. Luomuhunaja kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Koostumus on geeliemulsiossa selkeästi kevyempi kuin ravitsevammassa vartalovoiteessa, mutta kosteutustehot eivät siltikään tuota pettymystä pehmeyden tavoittelijalle. Iho tykkää ja mieli tykkää! Koivu & Hunaja Vartaloemulsio on varmasti aamusuihkujakin suosivan kaveri kaikella virkistävyydellään. Hinta on yhtä piristävä, sillä 200ml tuubit lähtevät mukaan vain 4,90 eurolla.

Millaisia vartalonhoitorutiineja teillä on? Onko Lumenen vartalovoiteista kokemuksia?






*Tuotteet lehdistönäytteitä.

20 kommenttia:

  1. Koivuhommelia olen saanut ystävältä on aivan ihanaa ja tuo toinen kuulostaa vähintään yhtä mielenkiintoiselta. <3 Lumene vaan on niin ihana <3 Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo karpalo on ihanan karkkimainen vartalovoide! Uskon, että tykkäisit. Mulla on Lumenelta pari luottotuotetta päivittäin käytössä (mm. kulmageeli ja usein myös irtopuuteri), mutta viime aikoina oon saanut huomata, miten paljon muitakin laadukkaita tuotteita sarjalta löytyy. Kynsilakathan on Lumenella huippuja, mutta entäs sitten huulipunat - miten ne voikaan olla niin loistavia?! <3

      Poista
  2. Mulla on ollut nämä molemmat voiteet ja etenkin karpalo on suosikkini! Se tuoksuu niin hyvälle ja oli yllättävän kosteuttava, myös karpalovartalokuorinta on aivan loistava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun vinkkasit tuosta vartalonkuorinnasta! Mun täytyy varmaan hankkia se karpalovoiteen kaveriksi :) Oon niin tykästynyt tuohon voiteeseen. Tykkään siitä, että imeytyy iholle nopsaan, vaikka onkin täyteläisempi voide. Ja tuoksukin on ihana!

      Poista
  3. Tuon karpaloversion voisin itsellenikin ostaa testiin :) Tykästyin todella samaisen sarjan vartalokuorintaan, ja tämän sun arviosi perusteella tuo vartalovoidekin vaikuttaisi olevan testaamisen arvoinen tuote!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan tuota karpaloa! :D Se on niin ihanan karkkimaisen tuoksuinen ja levittyy iholle tosi sulavasti. Ei jätä tahmeaa pintaakaan! Mun täytyy varmaan puolestani hankkia tuo vartalonkuorinta ;)

      Poista
  4. Mä myönnän olevani melko laiska kropan kanssa. Rasvaan, kun tuntuu kiristävältä, mutta kerta viikkoisesta kuorinnasta pidän tiukasti kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oot muuten ahkera ihonhoidossa! ;) Mun tunnollisuus vartalonhoidossa johtuu aika paljon tavasta, joka on jäänyt päälle nuoresta tytöstä asti. Jotenkin se rasvaaminen on vaan jo niin tuttu iltarutiini. Vähän kuin hampaidenpesu :D On kuitenkin kiva, kun voi vaihdella voiteita. En jaksaisi joka ilta samoja tuoksuja/voiteita. Vaihtelu tuokin jotain "hohtoa" noihin rutiineihin. Ja onneksi vartalon iho ei kärsi tuotteiden vaihtelusta samalla lailla kuin kasvojen iho. Kasvojen hoitotuotteita en uskalla joka ilta vaihtaa, iho stressaantuu siitä ihan liikaa.

      Poista
  5. Niin mitkä vartalonhoitorutiinit? :D Oon maailman laiskin rasvaamaan vartaloa. Talvella se on pakko tehdä, kun muuten iho kutisee ihan kauheasti. Rasvaamista hankaloittaa se, että käyn mielellään suihkussa aamulla. Voiteen pitäisi imeytyä supernopeasti, jotta saa äkkiä vaatteet päälle ja pääsen jatkamaan rutiineja.

    Mun täytyy kyllä ryhdistäytyä tässä. Kai munkin pitää löytää vartalovoiteita, joissa olisi sitä joitain. Tuota karpaloa voisin ehkä testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalolle täältä vahva ääni! :D Se on ihana voide. On tuo Koivu&Hunajakin, mutta se on enemmän virkistävämpi tapaus. Mä kun tunnetusti haksahdan noihin makeampiin tuoksuihin, ja tuo karpalo kosteuttaa myös tuntuvammin, jos miettii sitä, että talvikin on tulossa :) Toisaalta aamusuihkuja ajatellen tuo Koivu&Hunaja voisi olla parempi vaihtoehto! Ainakin jos kaipaa "virkistävää herätystä" aamuisin ;) Vartalovoiteiden maailmakin on aika ihana, joten odota vaan kun totut rasvaamiseen, niin alat innostua samalla lailla vartaloöljyistä ja -voiteista :)

      Poista
  6. Samoilla rutiineilla mennään täällä kun sinullakin on. Karpaloversio löytyy myös täältä suihkusaippuana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy kyllä varmaan hankkia noita muitakin karpalotuotteita! Tuoksuu niin kivalta tuo voidekin :)

      Poista
  7. Näissä on värit kohdillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkkiä, pinkkiä! ;) Ja on tuo vihreäkin pirtsakka tapaus!

      Poista
  8. Itselläni on ollut Lumenen oranssissa tuubissa olevaa vartalovoidetta ja samaista kuorintaa, olisikohan se ollut joku Lakan tuoksuinen? Mutta kuitenkin, hyvin toimi ja koostumus sekä tuoksu oli miellyttävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se taitaa olla juuri se lakka! Muistelen, että olisin itsekin käyttänyt jotain Lumenen oranssia suihkugeeliä, jossa oli rakeita joukossa :) Sekin oli freessi tapaus!

      Poista
  9. En olekaan noita tuotteita Lumenelta testannut, pitää kyllä kokeilla! :) Mulla on tällä hetkellä tosin käytössä Lumenen Birch & Honey-jalkavoide, mikä on aivan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on muuten tuota Birch&Honey -jalkavoidetta, mutta en ole vielä ehtinyt korkkaamaan :) Mutta jos se tuoksuu yhtä raikkaalta kuin tuo vartalovoide, varmasti tykästyn siihenkin! Se jalkavoide on kuitenkin varmaan vähän tuhdimpaa kuin tuo vartaloemulsio ;)

      Poista
  10. Minä rasvaan kropan ihan joka suihkukerran jälkeen, muuten iho kutiaa ja kuivaa! Vartalovoiteita tulee käytettyä siis aikamoisia määriä, tuo Lumenen pinkki on yksi suosikeistani! :) Ihanan pehmentävä voide joka tuoksuukin kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan sitten ihan samanlaisia tämän suhteen! Mullakin vartalovoiteita kuluu tiuhaa tahtia, kun rasvailutuokiot on joka ilta ennen nukkumaanmenoa :D En saa unta, jos jätän rasvailut välistä ;D Oon tainnut jo totuttaa ihoni tuohon säännölliseen rasvailuun, että iho alkaa heti tuntua kuivalta, jos en kosteuta sitä. Kiva, että säkin tykkäät tuosta pinkistä! Se on ihana :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!