On tuoksuja ja sitten on tuoksuja. Niitä, jotka saavat hymyilemään heti aamusta, kun suihkaisee tuoksua ylleen. Keväällä kerroin rakastuneeni Hugo Bossin Jour Lumineuseen ja käyttäneeni tuoksua monta viikkoa putkeen. Repetton kukkaisen Eau Floralen kanssa on käynyt samoin. Tästä tuli ensisuihkaisulla yksi suosikeistani. Kasvoiltani loisti tuoksun ihanuus, sillä en voinut uskoa millaista aarretta pitelin käsissäni. Tämä on tuoksuelämystä parhaimmillaan, joten tottakai haluan jakaa ihastuksen kanssanne.

Ensimmäisen Repetton tuoksun sain käsiini viime syksynä. Kukkais-itämainen Repetto EdP oli varsin viehkeä yllätys, mutta ei kuitenkaan saanut minua yhtä hullaantuneeseen tilaan kuin tämä valoisan kukkainen Eau Florale EdT. Minuun vetoavat yleensä syvät ja viettelevät tuoksut, mutta kesällä haluan energisempiä, kukkaisempia ja hedelmäisempiä tuoksuja ympärilleni, makeutta unohtamatta. Tässä vaaleanpunaisessa kaunokaisessa on kaikki palaset kohdallaan. Tämä on todella sensuelli ja tyylikäs kukkaistuoksu, jossa on kuitenkin sopivasti leikkisyyttä mukana! 


Repetton tuoksuperheen kolmannen tulokkaan kerrotaan ilmentävän ballerinojen raikkautta ja energiaa. Tuoksutanssi alkaa naisellisin vivahtein greipillä ja valkoisella luumunkukalla. Sydäntuoksu on herkän ruusun ja orvokin hurmaa. Pohjatuoksussa on pehmeää seetripuuta, harmaata meripihkaa ja myskiä, joiden ansiosta kepeä kukkaistuoksu saa sopivasti syvyyttä ja ripauksen puuterisuutta.


Eau Florale EdT on sen verran häikäisevä tapaus, etten uskon malttavani jättää tätä kaappiin syksyn ja talven ajaksi. Vaikka syksyllä syvemmät tuoksut ovatkin minulla etusijalla, tässä on sitä jotain, mikä ihastuttaa vuoden ympäri. Käykäähän ihmeessä tuoksuttelemassa, kun satutte tuoksuosastolle! 

Repetto Eau Florale EdT on saatavilla 30ml koossa hintaan 40 euroa.

Mikä tuoksu on valloittanut teidät viime aikoina?







*Tuoksu lehdistönäyte.

18 kommenttia:

  1. Juurikin tämä on lempparini tällä hetkellä, mutta yhä kaupan hyllyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos listaisin vuoden 5 parasta tuoksua, tämä pääsisi ehdottomasti joukkoon mukaan. Saa ainakin mut heti hyvälle mielelle, kun tätä aamulla suihkaisen :) Tuoksurakkautta, todellakin! Täytynee varmaan koota se "vuoden parhaita tuoksuja" -postaus ;)

      Poista
  2. Repetton tuoksut on tosi ihania, sellaisia kepeitä ja naisellisia. Melko omaperäisiä. Tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen Repettokin oli ihan menevä, mutta ei mitään verrattuna tähän! :D Tänä vuonna on kyllä tullut vastaan yllättävän monta ihanuutta tuoksurintamalta. Bossin Jour Lumineuse oli samanlainen yllätysrakkaus :)

      Poista
  3. Pitääpä käydä testaamassa tätä, sillä hakusessa olisi uusi tuoksu. :) Jotenkin pysyttelen aina samoissa tuoksussa ja harvoin ostan uusia, vaikka kaipaisinkin jotain vaihtelua. Valloittaneita tuoksuja ovat Lanvinin Jeanne Lanvin ja DKNY Be delicious tuoksut, joita täytyy olla aina saatavilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ainakin ihan rakastunut tähän <3 Kuten tuossa yllä jo kommentoinkin, tämä on yksi vuoden parhaista tuoksulöydöistä! Pääsee ehdottomasti omaan TOP5:een :)

      Lanvinillakin on hyviä tuoksuja. Tykkään kyllä! Parista olen täällä blogissakin vinkannut.

      Poista
  4. Täysin vieras merkki ja tuoksu, ikinä en ole edes bongannut mistään. Pullon kauneus ja selkeys kyllä vetoaa ja aina käyn tuoksuttelemassa tuoksuja joita sinä ja Jonna Keyword Love esittelette.

    Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin Repetto oli vielä viime vuonna täysin outo merkki. Ensimmäinenkin tuoksukokeilu merkiltä oli ihan hyvä, mutta tämä räjäytti potin. Rakastan tätä!

      Kiva, että meidän tuoksuvinkeistä on iloa! <3

      Poista
  5. En ole tästä kuullutkaan. Täytyy tuksutella seuraavan kerran, kun hajuvesihyllylle eksyn. Itse olen tänä kesänä löytänyt uudelleen Marc Jacobsin Daisyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on Marc Jacobsilta pari suosikkia. Tuoksuja on kertynyt kaappiin muutama :) Ne pullot on todella ihania, vaikka ei ihan kätsyimpiä mukana kannettavaksi ;)

      Poista
  6. Repetto on jo brändinä kovin kiehtova, mulle vaikuttaa tosi paljon jo itse brändikin tuoksun taustalla! Vaikka toisaalta, jos löytää kivan tuoksun niin eihän silloin kyllä sillä brändillä ole niin väliä. Mutta lähtökohtaisesti toki tiettyjen brändien tuoksut ovat kiehtovampia. Olen viime aikoina ihastunut Narsico Rodriguezin for her-tuoksuun, se on niin selvästi erilainen aiempiin tuoksuihini että se vei jalat alta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana tunne, kun jokin uusi tuoksu kolahtaa oikein kunnolla :) Tämä oli mulle sellainen kokemus. Tänä vuonna on muutenkin tuntunut, että on tullut vastaan yllättävän monia uusia suosikkeja. Tykkään esitellä blogissani varsinkin niitä tuoksuja, jotka jollain tapaa on erilaisia ja joihin todella tykästyn.

      Poista
  7. Vaikka tuo pullo näyttää hyvin yksinkertaiselta, niin se on silti todella kaunis! Tuoksu on varmasti todella hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Yksinkertainen, mutta kaunis! ;) Kannattaa käydä tuoksuttelemassa tätä. Ehkä huumaannut yhtä lailla kuin mä :D

      Poista
  8. Mulla on ollut toi perus-Repetto ja siitä sain hyvän migreenin :D pitää käydä nuuhkasemassa tätä kukkaisversiota, että mimmoinen reaktio siitä tulee. Mutta tuskin teen tuoksuhankintoja, olen todella surkea hajuvesien käyttäjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä joudun myös valikoimaan tuoksuni tosi tarkkaan migreenin takia. Tietyntyyppiset tuoksut laukaisee migreenin heti. Ei voi edes sanoa, että saisin migreenin vain vahvoista tuoksuista, koska osa raikkaammistakin tuoksuista saattaa olla niin pistäviä, että oon loppupäivän migreenin kourissa, jos satun suihkaisemaan väärää tuoksua :D Joskus on kyllä tosi harmi, kun joku tuoksu vaikuttaa niin ihanalta ja tuoksuu ihollakin hyvältä, mutta sitten laukaiseekin migreenin. Silloin ei ole kyllä toivoakaan, että ottaisin sen pysyvään käyttöön. Jos käyt tuoksuttelemassa tätä, kerro mitä tykkäät ja tuliko jälkiseuraamuksia! ;)

      Poista
  9. Itselle ihan uusi tuttavuus. Tarviipas käydä tuoksuttelemassa tämä :)

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!