Joulukuu on täällä! Lunta ei juurikaan ole, mutta sehän ei joulun tuloa estä. Tasan 23 yön päästä vietetään aattoa, mikä tarkoittaa sitä, että viimeistään nyt on aika raapustaa kirje joulupukille ja miettiä lahjaideoita läheisilleen, mikäli paketteja aikoo saada tai antaa. Minusta tuoksu on yksi parhaimpia lahjoja, sillä se kulkee mukana pitkään ja siitä on iloa moniin hetkiin. Tuoksu on lahja, josta tulee osa muistoja. Itselleni tulee aina mieleen lahjan antaja, kun suihkautan ylleni lahjaksi saatua tuoksua. Olenkin toivonut lähes joka joulu uuden, ihanan tuoksun ja ollut aina yhtä ilahtunut, kun paketista on paljastunut toivomani tuoksu. Jos siis et ole varma mitä toivoisit tai antaisit lahjaksi, tässä muutama lahjavinkki tämän syksyn tuoksu-uutuuksista, joilla voi ilahduttaa jotakuta läheistä tai vaikka itseään.



Repetto Eau de Parfum


Ammattitanssijoiden tarvikkeisiin erikoistuneelta ranskalaiselta Repettolta ilmestyi syksyllä Repetto Eau de Toiletten seuraaja, täyteläisempi Repetto Eau de Parfum. Kukkais-itämainen tuoksu on aistikas, herkkä ja naisellinen. Ensituoksussa yhdistyvät mehukas luumu ja puuterimainen kirsikankukka. Sydäntuoksua voimaannuttavat ruusun ja appelsiininkukan pehmeät vivahteet. Pohjan sinetöivät rohkea patsuli sekä koukuttava meripihkan eliksiiri. Tässä on hienostunut ja viehkeä tuoksu!

EdP 30ml suositushinta on 45 euroa, EdP 50ml suositushinta 67 euroa.




Calvin Klein Reveal 


Calvin Kleinin Reveal on lämmin, itämainen ja sensuelli tuoksu, joka tihkuu itsevarmuutta ja seksikkyyttä. Tuoksussa on sopivasti salaperäisyyttä talven pimeisiin iltoihin. Alkutuoksua hallitsee roseepippurin, mustapippurin ja valkopippurin lisäksi karkean suolan tuoksuvivahde, jonka kuvaillaan muistuttavan ihon eroottista tuoksua. Sydäntuoksu vie kurjenmiekan ja ambran pehmeään syleilyyn. Vangitsevan kokonaisuuden täydentää aistillinen santelipuu yhdessä cashmeranin ja vetiverin kanssa. Yllätyksellinen ja viettelevä tuoksuelämys! Suosikkini. 

EdP 30ml suositushinta on 48 euroa, EdP 50ml suositushinta 72 euroa.




Fendi L'Acquarossa


Fendin L'Acquarossa Eau de Toilette on sädehtivä, eloisa ja raikkaan sitruksinen kukkaistuoksu, joka muistuttaa kultaisten auringonsäteiden hyväilemää aamunkoittoa. Tuoksu on pirskahteleva, energinen ja kevyt, mutta silti naisellinen. Alkutuoksu on sitruksinen sekoitus veriappelsiinia, mandariinia, setsuaninpippuria ja bergamottia. Sydäntuoksu yllättää kukkaisella lempeydellään tulikruunun, pionin ja orvokinlehtiuutteen ansiosta. Heleän tuoksun pohjan piirtävät myski ja punainen seetripuu, joka tuo tuoksuun ripauksen metsäisyyttä. L'Acquarossa valaisee harmaintakin päivää. Hento ja elegantti kukkaistuoksu! Toinen suosikeistani.

EdT 30ml suositushinta on 56,50 euroa, EdT 50ml suositushinta 79,90 euroa.




Kenzo Jeu d'Amour


Kenzon Jeu d'Amour on ultranaisellinen ja vangitseva kukkaistuoksu, joka ihastuttaa puuterisella pehmeydellään. Se on yllätyksellinen ja flirttaileva, mutta silti hillitty. Sädehtivässä ensituoksussa valloittavat granaattiomena, mandariini ja tee. Koukuttavan kukkainen sydäntuoksu muodostuu valkoisesta kimpusta tuberoosaa ja freesiaa. Viettelevän pohjan antaa kermainen santelipuu ja valkoinen myski, jotka viimeistelevät aistikkaan kokonaisuuden. Vastustamattoman pehmeä ja herkullinen kukkaistuoksu!

EdP 30ml suositushinta on 61,80 euroa, EdP 50ml 92,40 euroa.




Anna Sui - La Nuit de Bohème Edt


Anna Suin La Nuit de Bohème Edt on leikittelevä ja romanttinen tuoksu, joka henkii glamouria. Vaikka tuoksun nimi viittaa yöhön, Eau de Toilette sopii loistavasti myös päiväkäyttöön, sillä tuoksussa on sopivassa suhteessa mystisyyttä ja naisellista kepeyttä. Raikkaan kupliva alkutuoksu muodostuu sitruunan ja mustaherukan mielenkiintoisesta yhdistelmästä. Sydäntuoksussa tulevat esiin lootuskukka ja ruusunkukka. Pohjatuoksun pehmeä seetripuu, vaniljaorkidea sekä patsuli ja meripihka huipentavat arvoituksellisen kokonaisuuden, johon jää helposti koukkuun. Kiehtova ja hienostunut tuoksu, joka sopii moneen menoon!

EdT 30ml suositushinta on 36 euroa.




Hugo Boss - Ma Vie Pour Femme


Hugo Bossin Ma Vie Pour Femme tyylikäs ja moderni kukkaistuoksu, joka on saanut inspiraationsa naisen itsenäisestä luonteesta. Tuoksu on yhtä valoisa kuin nainen, joka irtautuu arjen rutiineista ja ottaa aikaa itselleen nauttiakseen hetkestä. Alkutuoksu luottaa kaktuksen kukinnon vivahteisiin, jotka antavat tuoksulle virkistävää ja eloisaa raikkautta. Sydäntuoksu tuo kokonaisuuteen pehmeää särmää ja voimakasta naisellisuutta, kun pinkki freesia ja jasmiinin terälehdet sekoittuvat täydellisiin ruusunnuppuihin. Herkän tuoksukokonaisuuden viimeistelee seetripuun lämpö, joka korostaa naisen itsevarmuutta. Tämä on kukkaistuoksu täynnä tyyliä ja naisellisuutta!

EdP 30ml suositushinta on 59,90 euroa, EdP 50ml 81,50 euroa, EdP 75ml 105 euroa.




Jean Paul Gaultier - Classique Intense


Jean Paul Gaultierin Classique Intense on ylellinen, itämainen kukkaistuoksu, joka on uusi versio Gaultierin vuonna 1993 ilmestyneestä Classique -tuoksusta. Classique Intensen aurinkoinen ensituoksu tulvii Tiare-kukkia ja mehukasta granaattiomenaa. Sydäntuoksussa vallan kaappaavat ruusun, jasmiinin ja appelsiininkukan sensuellit vivahteet. Pohjaa pehmentävät patsuli ja makea vanilja. Näyttävä tuoksu, joka pursuaa lämpöä ja asennetta!

EdP 20ml suositushinta on 50 euroa.




Givenchy - Dahlia Divin


Givenchyn Dahlia Divin naisellinen, ajaton ja moderni Eau de Parfum, joka on yhtä loistelias kuin Givenchyn upeimmat iltapuvut. Herkullinen alkutuoksu avautuu keltaisella luumulla, joka johdattaa Sambac jasmiinin ja valkoisesta kukista muodostuvan sydäntuoksun äärelle. Ripauksen metsäisyyttä pohjalle antaa santelipuun, myskin ja patsulin pehmeän aistillinen yhdistelmä. Tässä on hienostunut ja tyylikäs tuoksu, joka saa naisen säteilemään!

EdP 30ml suositushinta on 64 euroa, EdP 50ml 91 euroa.




Escada - Joyful


Escadan Joyful on pullollinen onnenhetkiä. Tuoksu kuvaa myönteisen elämänasenteen omaavaa, spontaania ja itsevarmaa naista. Joyful tuo Escadasta esiin erilaisen puolen, sillä tuoksu ei Escadalle ominaisesti pursua makeutta, vaan sitäkin enemmän pirskahtelevaa raikkautta ja iloa. Ensituoksu on jäisen raikas mustaherukkasorbetti, jossa on mukana mandariinin ja melonin voimaa. Sydäntuoksussa erottuvat hedelmien vivahteet, joita orvokin lehdet tasapainottavat vaaleanpunaisen pionin, syklaamien ja pippurisen pinkin freesian kera. Pohjatuoksua syventävät maanläheinen sammal, pehmeä santelipuu sekä hunajan lämpö, jotka tuovat kukkaistuoksuun luonnollista täyteläisyyttä. Raikas, energinen ja iloinen tuoksu on kuin kaunis kimppu leikkokukkia!

EdP 30ml suositushinta on 60,50 euroa, EdP 50ml 82 euroa, EdP 75ml 105 euroa.



Omiksi suosikeikseni ovat nousseet Calvin Kleinin Reveal sekä Fendin L'Acquarossa. Calvin Kleinin Revealissa on sitä pehmeää salaperäisyyttä, jota syystalven tuoksuiltani havittelen. Fendin L'Acquarossa on ihanan sädehtivä päivätuoksu, jota tulen taatusti käyttämään kesälläkin. Molemmat tuoksut ovat kiinnittäneet myös mieheni huomion, ja varsinkin Reveal on saanut kehuja. Näiden kahden lisäksi tykästyin myös viehkeään Anna Suin La Nuit de Bohème Edt -tuoksuun sekä Kenzon yllätykselliseen Jeu d'Amouriin. 

Onko teillä tuoksutoiveita jouluksi? Entä oletteko jo ehtineet tuoksutella näitä uutuuksia syksyn aikana?




*Tuoksut saatu blogia varten testattavaksi ja kuvattavaksi.

8 kommenttia:

  1. Monta ihanaa, mutta mä luulen, että toi Givenchy on sitten näistä se mun ultimate-favorite. Tosin repetto, jpg ja escada ovat olleet myös kovassa käytössä. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repettoa olen mäkin käyttänyt aika paljon, samoin Givenchyä. Siltikin Calvin Klein ja Fendi ovat mun ylivoimaiset suosikit :) Siinä vasta kaksi ihanuutta. Voisin hankkia uudet pullot vaikka heti! ;)

      Poista
  2. Hieno postaus ja kauniit kuvat <3. Kuvailun perusteella valintani voisi olla Givenchy tai Anna Sui. Jänniä juttuja muuten brändimielikuvat ja pakkauksen/pullon muotoilun vaikutus ennakko-odotuksiin... Jostain tuntemattomasta syystä esim Anna Sui puhuttelee paljon enemmän kuin Calvin Klein, Repetto tai Gaultierin pullon muotoilu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! :) Anna Suin pullo on kyllä upea. Tykkään itsekin! Tuo perhonen saattaisi tosin kärsiä, jos kantaisi tuoksua laukussa mukanaan ;) Calvin Kleinin pullo ei ole näistä se kaunein, vaikka tuoksun perusteella suosikkini onkin. Itsekin pidän Givenchyn pullosta, Fendin pullokin on aika hieno ja erilainen, kun ei ole läpinäkyvä. Mutta kyllä Anna Sui voittaa ulkoisesti! Ja sisältökin on tuoksuttelun arvoinen. Anna Sui sattuu myös olemaan kaikista näistä edullisin hajuvesi :)

      Poista
  3. Kiinnostaisi muuten tietää miltä Repetton parfyymi tuoksuu meinaan itse juuri avasin kesällä lahjaksi saamani Repetton edt-tuoksun, joka on ihan mieletön. Että onko tuoksussa sitten minkälainen ero oikeasti edt:n ja parfyymin välillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen Repetto-tuoksuni, joten en valitettavasti osaa kertoa tarkkaan miten se eroaa edeltäjästään, mutta varmasti tämä EdP on ainakin vähän täyteläisempi :) Tuoksu ei minusta kuitenkaan ole vahva, puuterimaisuutta siihen tuo mm. kirsikankukka. Käy ihmeessä tuoksuttelemassa! Mun täytyy tuoksutella se Repetton EdT ihan mielenkiinnosta :)

      Poista
  4. wau mitä tuoksuja! Repetto ja Joyful kiinnostaa kovasti. <3

    VastaaPoista
  5. Moi! Stockan nettisivuilla Fendin L'aquarossa 30 ml nyt vaan 25€. En tiiä onko vaan nettihinta mutta yllättävän edullinen ☺

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!