perjantai 10. lokakuuta 2014

Väsyneen ihon pelastus: Sisleyn Botanical D-Tox


Yövoiteiden käytöstä liikkuu kahdenlaisia uskomuksia: toiset ajattelevat, että yövoidetta ei tarvitse käyttää, koska ihon täytyy saada hengittää yöllä vapaasti. Osa puolestaan uskoo, että ihon toiminnot ovat öisin vilkkaimmillaan ja yövoide tukee ihon luonnollista uudistumista. Mikäli kuulut ensimmäiseen ryhmään ja ajattelet yövoiteen olevan täysin turha, kenties Sisleyn yöllinen detox-hoito vakuuttaa siitä, että yövoiteen käyttö tekee aamusta tuplasti hehkeämmän.


Minulle yövoide on tärkeä osa päivittäistä ihonhoitoa. Toki yövoiteella on oma osansa ihon kosteuttamisessa, mutta uskon yövoiteen myös vauhdittavan ihon uudistumista ja säästävän ylimääräisiltä juonteilta. Yövoiteen ansiosta aamuinen ensivilkaisuni peiliin on siedettävämpää, sillä yövoide saa ihon näyttämään aamulla paljon säihkyvämmältä ja uudistuneemmalta. Haluan hoitaa ihoani mahdollisimman hyvin ja tarjota sille ravinteita myös öisin, jolloin iho pystyy hyödyntämään niiden tehon parhaiten. Kukapa haluaisi jättää hyvän tilaisuuden käyttämättä?


Tutustuin ranskalaiseen, selektiiviseen Sisley-sarjaan ensi kertaa vuonna 2008, kun muutin Helsinkiin. Sarjan konsulentti sai Stockmannilla kiinnostukseni heräämään, ja päädyin kokeilemaan paria tuotetta. Ensikokeilujeni jälkeen olin niin myyty, että aloin olemaan tuttu naama Sisleyn myyntipisteellä. Uusiin hankintoihin ei tarvittu montaakaan myyntipuhetta, sillä rakastuin tuotteiden tuntuun iholla. Asuin Helsingissä neljä vuotta, ja käytin sinä aikana monia satoja euroja sarjan tuotteisiin. Voin rehellisesti sanoa, etten joutunut pettymään kertaakaan. Noihin aikoihin jätin joulupukillekin toiveen paketista, josta paljastuisi jotain ihanuuksia Sisleyltä. Enkä onneksi joutunut aattona pettymään!

Myönnän, että tuotteet ovat hintavia. Sisley taitaakin olla sarja, johon olen panostanut rahallisesti eniten (per tuote). Summia ette halua tietää! Kauneudenhoito ja kosmetiikka ovat kuitenkin intohimoni, eikä minusta ei ole paha asia panostaa itseensä ja omaan ihoonsa. Löytyyhän siivouskaapistakin monia eri tuotteita kodin eri pinnoille. Miksi iho olisi vähemmän tärkeämpi? Lattian saa tarvittaessa uusittua, kasvojen vaihtaminen onkin sitten toinen juttu.


Ilokseni sain jokin aika sitten mahdollisuuden tutustua Sisleyn uutuuksiin, joista ensimmäisenä haluan esitellä teille Sisleyn D-Tox Night TreatmentinD-Tox on tarkoitettu käytettäväksi yhden kuukauden kuurina poistamaan iholta kuona-aineita. Tuote on suunnattu erityisesti väsyneelle ja elottoman väriselle iholle, jossa on korostuneita, rasituksesta syntyneitä juonteita. Tuote sopii kaikenikäisille eikä se tuki ihohuokosia.


D-Tox on öljytön emulsio, joka tuoksuu hennon raikkaalta ja "kasviselta". Kuten kaikki Sisleyn tuotteet, myös D-Tox kätkee koostumukseensa pitkän liudan erilaisia kasviuutteita, jotka osallistuvat ihon kaunistamiseen eri tavoin: Neidonhiuspuu-uute kiihdyttää ihon pintaverenkiertoa, rosmariiniuute stimuloi ihoa ja antaa kimmoisuutta. Humalauute toimii ihon elvyttäjänä, ja salvian ja rosmariinin eteeriset öljyt muun muassa puhdistavat ihoa. Riisipeptidiuute edistää kuona-aineiden poistumista soluista, sillä se stimuloi sellaisen soluelimen toimintaa, joka kuormittuu ihmisen ollessa stressaantunut. Yksijyvävehnäuute puolestaan torjuu ihon ikääntymistä kiihdyttävää hapettumista, sillä se jäljittelee luonnollisten antioksidanttien toimintaa.

Emulsio levittyy iholle sulavasti ja jättää puolikuulaan pinnan. Jos kaihdat paksuja yövoiteita, tämä on omiaan sinulle. Iho jää kosteutetun tuntuiseksi, mutta ei lainkaan rasvaiseksi. Halutessaan emulsion päälle voi vielä levittää erillisen voiteen. Itse en kuitenkaan ole kokenut sitä tarpeelliseksi. 


Sisleyn D-Tox on oikea pelastus stressaantuneelle ja väsyneelle iholle!  Se tuo jo levityshetkellä iholle raikkaan tuulahduksen ja saa ihon näyttämään joka aamu yhtä raikkaalta ja puhdistuneelta, jotenkin energisemmältä. Kahden vuoden Sisley-tauon jälkeen huomaan: olihan minulla jo ehtinyt tulla ikävä.

Botanical D-Tox Night Treatment on saatavilla 30ml tyhjiöpumppupullossa, jossa on ilmatiivis sulkija. Sisleyn tuotteita saa ainakin Helsingin keskustan Sokokselta ja Stockmannilta, jossa D-Tox on lokakuun ajan kanta-asiakastarjouksessa 149 euroa. Tuotteen normaalihinta on 188 euroa.

Kumpaan ryhmään te kuulutte: käytättekö yövoiteita vai oletteko ilman, ja miksi? Entä onko Sisley teille tuttu sarja?



*Tuote saatu blogia varten testiin
SHARE:

8 kommenttia

  1. Minulla on pintakuiva iho, joten pakko käyttää yövoiteitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kun kokeilin jättää yövoiteen väliin, iho näytti seuraavana aamuna ihan elottoman oloiselta ja harmaalta. Kyllä yövoide vaan tekee ihmeitä :)

      Poista
  2. Nimeltä on, mutta en koskaan ole käyttänyt mitään ko. sarjalta. Minusta kasvot ovat yksi tärkeimpiä kohtia ihmisen kehossa ja se on se asia, johon minä olen valmis panostamaan. Voin maksaa helposti kasvorasvasta tuon summan, jos se ei oikeasti on hyvää ja tekee jotain muuta, mitä muut eivät tee. Itse pihistelen sitten enemmän värikosmetiikka puolella, jossa teen kalliimpia ostoja tosi harkiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin samoilla linjoilla sun kanssa. Olen aina panostanut ihonhoitoon, enkä ole katunut :) Hoidan kyllä vartalonkin ihoa tunnollisesti, mutta kasvojen iho on aina ollut tärkein.

      Poista
  3. Sisley ei ole tuttu merkki. En käytä itse yövoidetta. Olen kokenut, että pärjään myös perusvoiteella, joka on tarpeeksi kevyt. Yövoiteista minulla on sellainen kuva, että ne ovat liian raskaita rasvaiselle iholleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Useimmat yövoiteista ovat täyteläisempiä kuin päivävoiteet, se on totta, mutta kevyempiä ja rasvaisellekin ihotyypille sopivia yövoiteita löytyy. Esim. tämä Sisleyn D-Tox sopii myös rasvaiselle ihotyypille eikä tunnu iholla rasvaiselta :) Myös rasvaista ihoa täytyy muistaa kosteuttaa tarpeeksi, sillä liian vähän kosteutus voi saada ihon pukkaamaan talia vieläkin enemmän. Minusta on kuitenkin hyvä, että käytät perusvoidetta öisin, sillä se on parempi kuin ei mitään :)

      Poista
  4. Itse käytän yövoiteena vahvaa tretinoiinivoidetta. Ostan apteekista, tuubin hinta alle 4 euroa! Suomessa sitä kuulemma ei saa kuin lekurin määräyksellä. Kauhea Kielto-Suomi! Olen kohta kaksi vuotta käyttänyt ja rypyt madaltuneet huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten varmasti tehokas tuo käyttämäsi voide, sillä nimensä perusteella taitaa sisältää kaikkein tehokkainta A-vitamiinin muotoa, mitä markkinoilla on. Ja A-vitamiinilla saa tutkitusti melkeinpä jopa tehokkaimpia tuloksia. Onpa muuten mitätön hinta voiteella! Missäpäin maailmaa asut, kun siellä saa tuota apteekista? Melkeinpä jo arvaan, mutta kysyn silti :)

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig