torstai 20. maaliskuuta 2014

Kurkistus Sokoksen 3+1 -päivien saaliiseen


Sokoksen 3+1 -päivät villitsevät sunnuntaihin saakka, ja tämän ajan tarjouksia puskee ovista ja ikkunoista. Netissä on vilahdellut yhden jos toisenkin bloggaajan vinkkejä siitä, mitä kannattaa hankkia ja miksi. Minulla on ollut tapana 3+1 -päivien aikaan leikata ennalta kuvastosta kaikki tuotteet, joita lähden paikan päälle metsästämään. Tänä vuonna en kuitenkaan saanut käsiini kuin sähköisen kuvaston, ja yllätyksekseni sieltä ei kovin montaa riemunkiljahdus-tarjousta löytynyt. Eilen ja tänään kävin kuitenkin päivillä pyörähtämässä, ja heräteostoksilta en taaskaan voinut välttyä. 


Vaikka kuinka yritän pitää kulutukseni kurissa, on se tällaisilla tarjouspäivillä poikkeuksellisen vaikeaa. En ole joka tarjouksen perässä juoksija, mutta auta armias, kun pääsen kosmetiikkaosastolle, jossa korit, hyllyt, pöydät ja jokainen nurkka huutaa "osta minut!". Mukaan tarttuu mukaan aina jotain, vaikka tarvetta hankinnoille ei välttämättä olisi. Onneksi sentään useimmiten olen tehnyt hyviä löytöjä eikä kotona ole kaduttanut kortin vinkuttaminen.

Kuvassa oleva saalis on eiliseltä, ja pakko myöntää, että tuossa on vain puolet eilisen hankinnoista. Keskiviikkoillan saalis oli pitkälti Nuxe-voittoinen: Ostoskoriin singahti muun muassa Nuxen Gel Nettoyant Visage puhdistusgeeli, joka on suunnattu kuivalle ja herkälle iholle. Geelin koostumus on saippuaton ja sen kehutaan olevan ihanteellinen meikin poistoon. Tuoksu on houkuttelevaisen makeahko ja hunajainen. Ensimmäisten testailujen perusteella tuote vaikuttaa oikein onnistuneelta valinnalta. Se jättää ihon ihanan pehmeäksi ja siloiseksi kuin vauvan pylly. Meikkikin irtoaa tuosta noin vain! 200ml purkki irtosi mukaan 3+1 -päivien tarjoushintaan vaivaisella 12,90 eurolla. Normaalihinta tuotteelle on 17,20 euroa. Tämän mahtitarjouksen voi hyödyntää myös Sokoksen verkkokaupassa. Tuotteeseen pääsee tutustumaan täällä.


Ihastuin Nuxen tuotteiden tuoksuun, joten ostoskoriin upposi myös Nuxen kosteuttava naamio, Masque Crème Fraîche, joka on tarkoitettu käytettäväksi sekä kasvoille että silmänympäryksille. Naamio lupaa sammuttaa kuivimmankin ihon janon ja antaa välitöntä raikkautta kasvoille. Se tuoksuu ihanalta mantelilta ja valkoisilta kukilta. Masque Crème Fraîche sisältää jopa 8 eri kasvimaitoa, makadamiaöljyä, kasviglyseriiniä sekä manteli- ja appelsiinivettä. En malttanut odottaa ja testasin naamiota heti eilen - eikä ollut virheostos tämäkään! Uin jo melkoisessa naamiomeressä, joten hankinta menee totisesti heräteostosten piikkiin, mutta naamiot ovatkin yksi kosmetiikkamaailman heikkouksistani. Ainahan yksi lisää joukkoon mahtuu! Nuxen Kosteuttavan naamion kerrotaan toimivan erityisen hyvin myös SOS-apuna ihon pistelyyn, punakkuuteen tai kuumotukseen, joten tämä on kesälläkin oiva tuote. Plussaa sekin, että naamion voi levittää myös silmänympärysalueelle. 50ml tuubi irtosi 3+1 -päivillä 15,90 eurolla, kun normaalihinta olisi ollut 25,60 euroa. Aika hyvä löytö! Tuote ei ole tarjouksessa Sokoksen verkkokaupassa, mutta lisäinfoa pääsee halutessaan lueskelemaan täältä. Naamio ei sisällä parabeeneja.


Bio-Oil'ista on jaettu vinkkejä useammassa blogissa, joten minäkin kiinnostuin. Bio-Oil oli oikeastaan se tuote, jota lähdin Sokokselta alunperin hakemaan, mutta tunnetusti matkan varrelta tarttui mukaan muutakin. En ole vielä ehtinyt öljyä testaamaan, mutta jaan tarkempia kokemuksia, heti kun olen ehtinyt pulloa hyödyntämään. Bio-Oilia voi siis käyttää sekä kasvoille että vartalolle ja sillä on kehuttu olevan erinomaisen tehokkaita vaikutuksia muun muassa arpien haalentamisessa ja ihonsävyn tasoittamisessa. Tuote sopii myös herkälle iholle. Se sisältää muun muassa A- ja E-vitamiinia sekä kehäkukka-, laventeli-, rosmariini- ja kamomillaöljyä. 60ml Bio-Oil irtosi 3+1 -päivien tarjoushintaan 8,90 eurolla, kun normaalihinta tuotteelle on 13 euroa. Tämä tuote on tarjouksessa myös Sokoksen verkkokaupassa ja tuotetta pääsee kurkkailemaan täällä.

Kotiutin Nuxen tuotteista myös Deodorantin, joka oli tarjouksessa 10,90 euroa (norm. 14 euroa). Tuotteessa iski kookoksen, vaniljan ja appelsiinin makea tuoksumaailma, joten olihan sekin sitten saatava. Deo kehui olevansa alkoholiton, parabeeniton ja jälkiä jättämätön, joten tuoksun lisäksi se ylipuhui itsensä edellä mainituilla ominaisuuksilla mukaani. Tosin kotona inc-listaa vilkaistuani alkoholi mainitaan jopa neljään otteeseen, mikä pikkuisen ihmetyttää. Käytän nimittäin mieluiten alkoholitonta deodoranttia, sillä sitä voi sipaista kainaloihin heti sheivaamisen jälkeen. Tämä tietenkin kirveli sheivaamisen jälkeen, kuten alkoholia sisältävät deodorantit yleensä. Plussaa deo saa kuitenkin siitä, että 97% tuotteen raaka-aineista on luonnosta peräisin. Deo lupaa antaa 24h suojan ja säädellä hikoilua sekä estää hajuja, joten täytyy testata tätä vielä "rankemmissa olosuhteissa". Ensivaikutelma alkoholiylläriä lukuunottamata ihan hyvä. Deodorantti ei ole tarjouksessa Sokoksen verkkokaupassa, mutta lisätietoa tuotteesta pääsee kuitenkin lueskelemaan tästä


Meikkituotepuolelta löysin tarjouksessa olevia Make Up Storen Cybershadow luomivärejä. Värejä oli korissa useampia, mutta kaksi niistä kotiutin muiden hankintojeni ohessa: turkoosin vihreä Buzzer sekä vaalean persikkainen Irresistible veivät voiton. Kotona sävyjä kämmenelle swatchaillessani intoilin, sillä nämä olivat todellakin nappivalinta! Irresistible on vähän vaaleampi mitä odotin, mutta yhdessä näillä saa varmasti kauniin meikin aikaiseksi. Ja mikäpä olisikaan parempi vuodenaika kokeilla tätä ihanaa yhdistelmää kuin aurinkoinen, lähestyvä kevät. Luomivärit irtosivat 8,50 euron tarjoushintaan, kun normaalihinta värinapeille on 15,50 euroa kappaleelta. Buzzer sävyä on saatavilla tarjoushintaan myös Sokoksen verkkokaupassa, josta sävyjä pääsee kurkkailemaan täällä. Itseäni alkoi nyt kiinnostamaan myös persikkaisen oranssi Bloom. Apua, tähän ei tohtisi hankkia enää yhtään 3+1 -päivän heräteostosta. Mutta ehkä vielä jotain?

3+1 -päivien ostossaaliiseen lukeutui myös muun muassa kaksi Diorin -50% alennuksessa olevaa pirteän sävyistä kynsilakkaa, Shiseidon Pureness Oil-Control Blotting Paper puuteripaperit, Lumenen kimallekynsilakka sekä muutama muu yllätysostos, joista lisää myöhemmin. Kaikki Sokoksen 3+1 -päivien tarjoukset löydät täältä.


Tähän kaikkeen kun ynnää vielä tämän päivän hankinnat, voin olla iloinen, että perjantai, lauantai ja sunnuntai kuluvat töissä, enkä siksi ehdi Sokokselle enää pyörimään. Huh!

Kuka on tehnyt löytöjä 3+1 -päiviltä? Tarttuiko jollekin mukaan samoja hankintoja?

Muistakaapas käynnissä oleva Pulpe de Vie -arvonta, jossa kahdelle onnekkaalle on tarjolla herkullisia smoothie-sekoituksia iholle valitsemansa tuotteen muodossa! Osallistumaan pääsee tästä.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Mulla on ollut tuota Nuxen naamiota myös, oli todella hyvä tuote! Se, että voi käyttää silmänympärysiholle on suuri plussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Silmänympärysihokin kaipaa naamioita ja extrahoivaa :)

      Poista
  2. NUXE! <3 Rive de Miel on yksi parhaita kasvonpuhdistustuotteita koskaan. En edes osaa laskea monta pulloa on kulunut. ;) Bio Oilia käytin yksi kesä (vuosia sitten) niin ahkeraan kasvoilla, että sain jonkinlaisen yliannostuksen sen hajusta, enkä ole voinut käyttää sitä sen jälkeen. Loistava tuote, pitäisi varmaan kokeilla, joko nenä kestäisi sen melko erilaista ja voimakasta ominaistuoksua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt korkata Bio-Oilin pulloa, mutta varmasti jaan käyttökokemuksia siitä myös täällä, kun se pääsee käyttöön :) Odotukset on ainakin korkealla, niin paljon sitä on hehkutettu ;) Ja tuo Nuxen puhdistusgeeli on kyllä geelimäiseksi tuotteeksi todella toimiva!

      Poista
  3. Hauska idea tuo kiinnostavien tuotteiden leikkaaminen irti kuvastosta. Siihen viereen voisi vielä leikata ne heräteostokset, jotka tarttuivat mukaan vanhingossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuotteiden leikkaaminen ja nitominen kiinni on toiminut mulle vähän kuin kauppalappuna, kun oon mennyt Sokokselle kiertelemään 3+1 -päivien aikaan. Silloin en ole jaksanut kirjoitella tuotteiden nimiä ylös erilliselle lapulle :) Ihan käteväksi tunsin sen varsinkin silloin, kun olin paikan päällä ja joku tuote ei millään osunut omiin silmiin kaikkien tarjouspurkkien joukosta. Näytin silloin myyjälle suoraan sitä leikattua tuotekuvaa, että "mistä tämä löytyy" :D

      Poista
  4. Aivan ihana blogi, tykkään !! :) Mä oon just alottanu uuden blogini joka kaipaisi lukijoita, käy kurkkaamassa ja liity jos kolahtaa :)
    neahenriikka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Nea! Kiva kun löysit blogiini ja kiitos kivasta kommentista! Positiivista palautetta on aina kiva saada :) Kävinkin kurkkamassa blogisi ja jätin kommenttiakin :)

      Poista
  5. Ihana saalis! :> Tykkään MUS:in tuotteista! Mun lempparini on yks tosi kirkkaan hattaranpinkki poskipuna, jossa on just sopivasti hohtoa.

    Täytyy muuten pitää toi Bio Oil mielessä! Kuulostaa aika loistavalta tuotteelta.

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä aikamoinen saalis, varsinkin kun kuvasta puuttuu suunnilleen puolet ;) Lopuista tulossa juttua jossain vaiheessa :) Make Up Storen tuotteista mulla on ainoastaan kokemusta luomivärien, parin rajauskynän ja aurinkopuuterin osalta (josta valitsin liian tumman värin). Täytyy kokeilla poskipunaa jossain vaiheessa, kiitos vinkistä!

      PS. Bio-Oilista tuloillaan juttua myös, kunhan ehdin testailemaan ;)

      Poista
  6. Bio oil on vähän kyllä auttanut mun acne arvet naamassa! en oo kuin viikon verran ehkä käyttänyt sitä mutta oon jo pienen muutoksen huomannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Bettina! Kiitos kommentistasi :) Kiva kuulla kokemuksiasi Bio-Oilista. En ole tuotetta vielä testannut, mutta ehdottomasti kirjoittelen kokemuksistani myös tänne, kun olen ehtinyt sitä kunnolla kokeilemaan :) Odotukset ovat ainakin korkealla!

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights. All rights reserved.
Blogger Templates by pipdig