Käsienpesu ei mene pois muodista milloinkaan ja aihe jaksaa puhututtaa myös mediassa vuodesta toiseen. Varsinkin influnssan aikana käsien pesun ja kuivaamisen merkitys korostuu. Seura-lehden nettisivuilla huhtikuussa 2013 julkaistun artikkelin mukaan kädet tulisi pestä vedellä ja saippualla jopa kymmenen kertaa päivässä. Määrä kuulostaa paljolta, mutta kun laskee päivän wc-käynnit, ruokailut, kahvitauot, välipalat, ulkoa sisälle ja eri tiloihin saapumisen esimerkiksi työpaikalla, kertyy päivän lukemaksi äkkiä toistakymmentä käsienpesukertaa. Kädet suositellaan pesemään myös niistämisen, yhteiskäytössä olevien tavaroiden tai roskisten käsittelyn jälkeen, jotta pöpöjen leviäminen voidaan ennaltaehkäistä mahdollisimman tehokkaasti. Taudit tarttuvat helpoiten ovenkahvoista, kättelyn yhteydessä, rahasta, yhteiskäytössä olevista puhelimista ja valokatkaisijoista. Siksi perussiivous on yhtä tärkeää niin kotona kuin työpaikalla, ja onnistuuhan se valokatkaisijoidenkin puhtaaksi pyyhkäisy helposti siivousvimman iskiessä. Käsihygienian merkitystä ei myöskään kannata väheksyä, etenkin kun liikkuu julkisilla paikoilla.

Kuva: Fit.fi

Moni on tottunut pikaiseen käsienpesuun eikä välttämättä käytä saippuaa, vaan kastaa kädet nopeasti hanan alla. Todellisuudessa käsienpesun tulisi kuitenkin kestää noin 40-60 sekuntia ja saippuan käyttö on enemmän kuin suositeltavaa. Riittävän puhdistavassa käsienpesussa vierähtää siis suunnilleen kaksi kertaa "paljon onnea vaan" -laulun verran. Pitäisiköhän ottaa tavaksi onnitella itseään jokaisen käsienpesun yhteydessä? 

Myönnän syyllistyväni usein siihen, etten välttämättä kuivaa käsiäni täysin kuiviksi niiden pesemisen jälkeen. Kahmittuani faktatietoa käsienpesun tärkeydestä kuivaan taatusti käteni tästä lähtien aina ja ihan joka kerta. Kosteat kädet nimittäin levittävät jopa 1000 kertaa enemmän bakteereja kuin kuivat kätöset! Kun kädet jäävät kosteiksi, niistä tulee suorastaan bakteerimagneetteja, jotka keräilevät ympäristöstä pöpöjä kilpaa. Eniten bakteereja haalivat peukalon seutu, sormenpäät sekä kynsien ja sormusten aluset. Suositeltua olisi kuivata kädet kertakäyttöisellä paperipyyhkeellä, mutta kotona kelpaa myös käsipyyhe, mikäli sen muistaa vaihtaa puhtaaseen säännöllisesti. Kun pyyhe alkaa olla pysyvästi kostea tai näkyvästi likainen, on vaihdon aika.

Saippua ei saa pöpöjä päiviltä kokonaan, mutta edistää veden ja hankaamisen aikaansaamaa mekaanista puhdistusta. Minulle unelmien käsisaippua on käsiä hoitava, hellävaraisesti puhdistava ja hurmaavalta tuoksuva pesutuote, joka jaksaa ihastuttaa jokaisena pesuhetkenä. Käsivoide toki hoitaa ja kosteuttaa, mutta miksen voisi vaatia samoja ominaisuuksia myös käsisaippualta? Haluanhan pitää huolta käsistäni, korvaamattomasta työkalusta, jolle on käyttöä lähes joka tilanteessa.

Kuva: Groupon

Rosalis lähetti minulle blogia varten testiin ranskalaisen Le Petit Olivier'in nestemäisen Marseillen saippuan oliivin tuoksuisena. Nestemäinen Marseillen saippua on parabeeniton ja valmistetaan luonnollisista raaka-aineista. Saippuan koostumus on ainutlaatuinen ja se sisältää luonnostaan runsaasti glyseriiniä sekä 100% kasviöljyjä, jotka huolehtivat käsien luonnollisesta hyvinvoinnista muun muassa kosteuttamalla käsien ihoa. Le Petit Olivier'in nestemäiset Marseillen saippuat ovat hellävaraisia käsille ja ne valmistetaan suuressa padassa, Marseillen saippumestareiden perinteisiä valmistustapoja noudattaen. Jokainen pakkaus tuo vivahteen kesäisestä Provencesta raikkaalla ulkoasullaan ja ihastuttavalla tuoksullaan.

Le Petit Olivier -sarja koostuu luonnollisista, huippulaatuisista sekä kohtuuhintaisista kasvojen-, vartalon- ja hiustenhoitotuotteista. Valikoimasta löytyy huomattava määrä Ecocert-sertifioituja ja Cosmebio-merkittyjä sekä parabeenittomia tuotteita, jotka soveltuvat myös herkälle iholle. Le Petit Oliver ei tee eläinkokeita ja toimii vastuullisesti ja periaatteellisesti, kuten muutkin luonnonkosmetiikkasarjojen valmistajat. Sarjasta löytyy Oliiviöljyn lisäksi myös Arganöljy-, Sheavoi- ja Vihreä Savi-tuotteet. Le Petit Olivier -sarjan maahantuojalle Rosalikselle on myös tärkeää, että kaikki heidän tarjoamansa tuotteet ovat mahdollisimman ympäristöystävällisiä.


Kuva: rosalis.fi


Le Petit Olivier'in nestemäinen Marseillen saippua jättää kädet sileän tuntuisiksi ja puhtaan raikkaiksi. Olen aivan hullaantunut uuteen saippuaani ja tuntuu kuin odottaisin innolla jokaista kertaa, kun saan taas pestä kädet ja haistaa samalla aitojen Etelä-Ranskalaisten oliivilehtojen tuoksun! 300ml pumppupullo on erittäin riittoisa: vain yksi kevyt painallus riittää pesemään kädet. Pullo on kierrätettävää materiaalia, joten käyttäjä huolehtii samalla sekä ympäristöstä että käsistä. Aito Marseillen saippua on erittäin ihoystävällinen tuote ja maailmankuulua saippuaa suositellaankin erityisesti toistuvaan käsienpesuun sen sisältämien luonnollisten raaka-aineiden ja hellävaraisuutensa vuoksi. Le Petit Olivier'in nestemäiseen Marseillen saippuaan Oliivin tuoksuisena pääset tarkemmin tutustumaan tästä. 300ml pumppupullolla on hintaa vain 4,75 euroa! Muihin Le Petit Olivier -sarjan houkutuksiin pääset tutustumaan täällä. Sarjan tuotteista on luvassa lisää kokemuksia blogissani.

(Postauksen lähteenä käytetty Seura-lehden artikkelia, josta löytää lisää hyödyllistä tietoa käsienpesun tärkeydestä.)

Millaisia käsisaippuoita te käytätte? 

2 kommenttia:

  1. Olen aika tarkka siitä, millä pesen käsiäni, joten tätä on pakko kokeilla. Hintakin on edullinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin hinnoista iloisesti yllättynyt :) Noita voisi huoletta hamstrata kaikissa tuoksuissa, haha. Käsivoidetta tuo saippua ei korvaa, mutta tuoksu on ihana ja saippua on muutenkin tosi hoitava!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!